Korona vaikutti leipomotuotteilla herkutteluun

Leipätiedotuksen toimitustilaston mukaan suomalainen söi viime vuonna kotimaista pullaa ja muita makeita leipomoherkkuja noin 5,2 kg / hlö. Se on puolisen kiloa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Viikkotasolla kotimaisella leipomotuotteella herkuteltiin siis pari kertaa viikossa. Ulkomailta tuotua kahvileipää suomalainen sen sijaan söi reilut 2 kg. ”Yhteiskunnan hankalat ajat, kriisit ja laskusuhdanteet näkyvät usein herkkujen kulutuksen kasvuna. … Lue lisää

Maatalousyrittäjien työhyvinvoinnissa positiivista virettä koronavuoden haasteista huolimatta

Koronapandemia on vaikuttanut vahvasti myös Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan asiakkaiden arkeen. Erityisesti koronarajoitukset ovat muokanneet maaseudun liitännäiselinkeinojen ja luovilla aloilla työskentelevien apurahansaajien toimintaedellytyksiä. Melassa tilanteeseen reagoitiin nopeasti. – Toteutimme uusia verkkopalveluja asiakkaidemme työkyvyn tueksi. Vakuutusmaksujen aikatauluihin saatiin ylimääräistä joustoa. Melassa siirryimme pääsääntöiseen etätyöskentelyyn, millä varmistimme etuushakemusten häiriöttömän käsittelyn ja maksatuksen jatkumisen, totesi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan toimitusjohtaja … Lue lisää

Opiskelijoiden tukemiseen poikkeusoloissa ja sen jälkeen tarvitaan toimenpiteitä

Poikkeusolojen vaikutukset oppilas- ja opiskelijahyvinvointiin ovat merkittäviä. Hyvinvointiin ja henkiseen kuormittumiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota kaikilla koulutusasteilla. Osalla oppijoista tilanteen vaikutukset hyvinvointiin ja opiskeluun voivat ilmetä myös pidemmällä aikavälillä. Tämän vuoksi tiivis moniammatillinen yhteistyö koulutuksen, opiskeluhuollon ja nuorisotyön kesken on ensiarvoisen tärkeää. Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) on toteuttanut poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutusten arvioinnin, jonka loppuraporttiin sisältyy … Lue lisää

Pakollinen terveystarkastus Turun satamassa on alkanut perjantaiaamuna

Pakollinen terveystarkastus Suomeen saapuville on alkanut perjantaiaamuna 2.4. Turun satamassa. Kaupungin terveysviranomaiset olivat aamulaivoilta Ruotsista saapuneita vastassa. Turun lentokentällä pakollinen terveystarkastusmääräys on ollut voimassa 25.3.2021 alkaen. Ensimmäiset pakolliset terveystarkastukset satamassa ovat sujuneet hyvin. Matkustajien pitää täyttää ennakkotietolomake ennen satamaan saapumista. Varustamot jakavat ennakkotietolomakkeet matkustajille laivaan noustessa. -Ennakkotietolomake pitää täyttää hyvissä ajoin jo laivalla. Näin varmistetaan, … Lue lisää

Traficom rajoittaa HUS:n alueella liikennevälineiden suurinta sallittua matkustajamäärää puoleen

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom rajoittaa 27.3.–25.4.2021 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tie- ja raideliikenteessä sekä kotimaan meriliikenteessä liikennevälineiden suurinta sallittua matkustajamäärää puoleen koronaepidemian leviämisen estämiseksi. Traficom on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tekemän ilmoituksen johdosta selvittänyt tarvetta rajoittaa väliaikaisesti liikennevälineiden matkustajamääriä sairaanhoitopiirin alueella covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi liikennevälineissä. Asiaa on selvitetty yhdessä terveysviranomaisten ja alueella toimivien liikennöitsijöiden … Lue lisää

Hallituksen esittämät liikkumisrajoitukset kurittavat erikoiskauppaa – tukea tarvitaan rajoituksista kärsiville yrityksille pikaisesti

Kaupan liitto pitää maan hallituksen päätöstä rajoittaa kansalaisten liikkumista erittäin haastavana erityisesti erikoiskaupan näkökulmasta. Uudet rajoitukset iskevät jo nyt monin paikoin eloonjäämiskamppailua käyvään erikoiskauppaan. Rajoituksista kärsiville yrityksille tarvitaan pikaisesti tukea. Valtiovallan suunnalta linjattu maskipakko vahvistaa myös kaupan alan viestiä – käytä maskia! Hallituksen uudet rajoitustoimet eivät kiellä asiointia erikois- ja käyttötavarakaupassa, kun kyseessä on lain … Lue lisää

Virukset kuriin ilmanpuhdistajalla

Tauteja aiheuttavat korona-, noro-, polio- ja adenovirukset sekä myös erilaiset bakteerit ja itiöt tuhoutuvat joutuessaan FläktGroupin AP BIO -ilmanpuhdistimen ainutlaatuiseen suodattimeen. Myös Covid 19-tautia aiheuttava virus tuhoutuu tutkitusti. AP BIO -tuoteperhe on 90-vuotisjuhliaan viettävän, maailman parasta sisäilmaa tuottavan FläktGroupin ratkaisu virusten hävittämiseksi huoneilmasta kaikkialla, missä ihmiset kohtaavat.  – Virusten tuhoutuminen suodattimessa perustuu kehittämäämme  biologiseen AirFend-puhdistusseokseen, jota on … Lue lisää

Koronavirus tapetaan yleisövessasta leikkaussaliteknologialla Hangossa

Hangossa kaupunki on asennuttanut Kirkkopuistossa avattaviin yleisön WC-tiloihin led-valaisimet ja nanopinnoitteen, jotka yhdessä tappavat viruksia ja bakteereja ja estävät näin myös koronaviruksen leviämistä. Samaa teknologiaa on toimitettu terveydenhuoltoon, muun muassa leikkaussaleihin, jo usean vuoden ajan. Hangossa voi nyt käydä yleisövessassa, joka on taatusti puhdas. Tilassa on ihan tavallinen valaistus, mutta kun tila on tyhjillään, siellä … Lue lisää

MaRa: Hallitus esittää ravintoloiden avaamista rajoituksilla, jotka eivät avaa ravintoloita

Ravintoloiden sulkeminen on merkinnyt erittäin vakavaa iskua jo muutenkin heikossa taloudellisessa tilassa oleville ravintoloille. Kuinka vakavaa, riippuu siitä, korvaako valtio sulun ajalta yrityksille kertyvät joustamattomat kiinteät kustannukset täysimääräisenä. Hallitus esittää, että epidemiologisesti tasolla kaksi oleville alueille voidaan valtioneuvoston asetuksella asettaa nykyistä tiukempia rajoituksia. Asetuksella voitaisiin säätää, että ruokaravintoloiden asiakaspaikoista saisi olla käytössä enintään puolet ja … Lue lisää

Äärimmäinen köyhyys on lisääntynyt ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen: Eniten kärsivät lapset

Koronapandemia uhkaa viimeisen 20 vuoden aikana saavutettuja hyviä tuloksia köyhyyden vähentämisessä sekä miljoonien lasten terveyden parantamisessa, varoittaa kehitysyhteistyöjärjestö World Vision. – Erilaiset rajoitukset ja sulut heikentävät ihmisten mahdollisuuksia päästä terveyspalveluihin, ja esimerkiksi muiden tappavien tautien osalta rokotusmäärät ovat vähentyneet ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen, toteaa Suomen World Visionin ohjelmajohtaja Annette Gothóni. Yhä useampi alle 5-vuotias lapsi … Lue lisää