Hallituksen esittämät liikkumisrajoitukset kurittavat erikoiskauppaa – tukea tarvitaan rajoituksista kärsiville yrityksille pikaisesti

Kaupan liitto pitää maan hallituksen päätöstä rajoittaa kansalaisten liikkumista erittäin haastavana erityisesti erikoiskaupan näkökulmasta. Uudet rajoitukset iskevät jo nyt monin paikoin eloonjäämiskamppailua käyvään erikoiskauppaan. Rajoituksista kärsiville yrityksille tarvitaan pikaisesti tukea. Valtiovallan suunnalta linjattu maskipakko vahvistaa myös kaupan alan viestiä – käytä maskia!

Hallituksen uudet rajoitustoimet eivät kiellä asiointia erikois- ja käyttötavarakaupassa, kun kyseessä on lain sallima välttämättömien hyödykkeiden hankkiminen. Laki sallii myös sähköisten kanavien kautta tehtyjen hankintojen noutamisen. Kaupan liitto pitää linjausta tärkeänä, sillä monien erikoiskauppojen merkitys on kansalaisen toimivalle arjelle keskeinen. Asiaan liittyy myös kilpailuneutraliteettinäkökulma. Koska välttämättömyyttä ei kuitenkaan ole määritelty tämän täsmällisemmin, on selvää, että päätös liikkumisen rajoittamisesta hiljentää erikoiskaupoissa asiointia merkittävästi entisestään.

“Kaupan liitto pitää välttämättömänä, että hallitus päättää liikkumisrajoituksista kärsiville yrityksille suunnatusta tuesta välittömästi. Kuten pääministeri on julkisuudessa todennut, yrityksille tulee korvata rajoituksista aiheutuvat rahalliset menetykset. Tukea pitää saada nopeasti sitä tarvitseville ja tukeen oikeutetuille yrityksille”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi sanoo.  

Myös sulkuaikaa koskevan kustannustuen kriteereissä on huomioitava entistä paremmin kaupan alan yritysten tilanteet ja tarpeet. Lisäksi verottajan tulee myöntää lyhennysvapaata maksujärjestelyssä oleville veroille, jotta liikkumisrajoituksista kärsivien yritysten taloudellinen ahdinko ei syvene järjestelyn tiukkojen ehtojen myötä. 

Kaupan liitto pitää viranomaisen määrittämää maskinkäyttövelvoitetta tilannetta selkeyttävänä. Liitto antoi oman vahvan maskisuosituksensa jo viime syksynä. Hallituksen asettama maskipakko on odotettu päätös, ja se vahvistaa myös kaupan alan viestiä – käytä maskia!

Kaupoissa huolehditaan hygieniasta ja siivotaan tehostetusti. Turvallisesta asioinnista muistutetaan, ja käytössä ovat muun muassa kuulutukset, julisteet, infonäytöt ja lattiatarrat. Myymälöissä ohjeistetaan pitämään yli kahden metrin turvaväli toisiin ihmisiin, ja mahdollisuus käsidesin käyttöön tai käsienpesuun on huomioitu. Toimenpiteet ovat tehonneet hyvin, eikä kaupoista ei ole lähtenyt laajoja tartuntaketjuja.

Kaupan liitto katsoo, että lähetysten nouto onnistuu koronaturvallisesti ja hajautetusti erikois- ja käyttötavarakauppojen myymälöistä. Ennakkotilausten noutoa, esimerkiksi Click and collect -palvelua tehostamalla voidaan myös vähentää ruuhkia pakettiautomaateilla ja välttää postin ja muiden jakelupalveluiden kapasiteetin ylikuormittuminen.

Kaupan kasvavana ongelmana ovat lisääntyneet myymälävarkaudet, näpistykset ja väkivallan uhka. Maskipakon valvonta saattaa lisätä entisestään uhkaavien tilanteiden määrää. 

Kaupan yritykset tarvitsevatkin oman systemaattisen turvallisuustyönsä lisäksi myymälävarkaus- ja uhkatilanteissa tukea poliisilta henkilöstön, asiakkaiden ja omaisuuden koskemattomuuden turvaamiseksi. Maskinkäytön ikärajan valvonnan katsotaan olevan kaupoissa hankalaa – tai jopa mahdotonta. Terveydentilansa maskin käytöstä kieltäytymisen syyksi kertovan asiakkaan pääsyä myymälään ei myöskään voida estää. 

“Kauppa toimii aktiivisesti yhteistyössä viranomaisten kanssa, mutta maskin käytön valvontaa ei voi ulkoistaa kaupoille. On tärkeää, että liikkumisrajoitteiden ja maskipakon valvontavastuu on yksiselitteisesti viranomaisilla”, Kiviniemi painottaa.

Kaupan liitto

Vastaa