Äärimmäinen köyhyys on lisääntynyt ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen: Eniten kärsivät lapset

Koronapandemia uhkaa viimeisen 20 vuoden aikana saavutettuja hyviä tuloksia köyhyyden vähentämisessä sekä miljoonien lasten terveyden parantamisessa, varoittaa kehitysyhteistyöjärjestö World Vision.

– Erilaiset rajoitukset ja sulut heikentävät ihmisten mahdollisuuksia päästä terveyspalveluihin, ja esimerkiksi muiden tappavien tautien osalta rokotusmäärät ovat vähentyneet ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen, toteaa Suomen World Visionin ohjelmajohtaja Annette Gothóni.

Yhä useampi alle 5-vuotias lapsi on vaarassa sairastua koleraan tai ripuliin. Positiivinen kehitys uhkaa keskeytyä myös hivin, malarian ja tuberkuloosin osalta.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan todennäköisyys sille, että nyt syntynyt lapsi rokotetaan kaikilla kansainvälisesti suositelluilla rokotteilla viiden vuoden ikään mennessä, on alle 20 prosenttia.

– Pandemia uhkaa viedä kehittyvien maiden lapsilta mahdollisuudet, kun koulut ovat kiinni, terveydenhuollon tarkastukset ja rokotukset jäävät väliin ja lapset kärsivät aliravitsemuksesta perheiden toimeentulon heikentyessä, Gothóni sanoo.

Äärimmäinen köyhyys on lisääntynyt ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen, ja samalla työttömien määrä on kasvanut voimakkaasti. Maailmanpankin mukaan koronapandemia uhkaa tämän vuoden aikana sysätä 150 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen. Heistä noin puolet on lapsia.

– Ehkäistävissä olevien syiden, kuten köyhyyden, nälän tai sairauksien, aiheuttama lapsikuolleisuus on saatu puolitettua vuoden 1990 jälkeen. Jos kansainvälinen yhteisö ei ryhdy tukemaan maita, joihin koronan seuraukset iskevät pahiten, pandemian seuraukset voivat nostaa lapsikuolleisuuslukuja miljoonilla.

YK on ennustanut, että 235 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua ja suojelua vuonna 2021. Kasvua on tullut vuodessa peräti 40 prosenttia.

– Koronapandemia on kriisi, joka murentaa todella laajasti lapsen oikeuksia eri puolilla maailmaa. Tarvitaan globaalia vastuunkantoa ja tukea kehittyville maille, jotta suunta saadaan kääntymään takaisin positiiviseksi. On tärkeä huolehtia esimerkiksi siitä, että rokotteet otetaan käyttöön tasa-arvoisesti, jotta niitä saavat myös haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset, Gothóni toteaa.

Suomen World Vision

Vastaa