Lapset ovat menettäneet yli kolmanneksen kouluvuodestaan koronapandemialle

Koulujen sulkemiset ja etäopiskelun haasteet ovat johtaneet maailmanlaajuisesti yhteensä 112 miljardin koulupäivän menetykseen. Erot sekä maiden välillä että niiden sisällä ovat hälyttäviä. Maailman lapset ovat menettäneet koronavuoden aikana keskimäärin 74 päivää koulutuksestaan, koska koulut ovat olleet suljettuina eikä etäopiskelu ole ollut kaikille mahdollista. Tämä on yli kolmanneksen tavallisesta, 190 päivän kouluvuodesta, kertoo Pelastakaa Lapset. Pelastakaa … Lue lisää

MaRa: Ravintoloiden sulkeminen raskas toimenpide alan yrittäjille ja työntekijöille – valtion tukipaketin tulee olla riittävä ja oikeudenmukainen kaiken kokoisille yrityksille

Hallituksen päätös ravintoloiden sulkemisesta kolmeksi viikoksi syventää alan yrittäjien ja työntekijöiden epätoivoa entisestään. Hallituksen päätös korvata sulkemisesta aiheutuneet vahingot ravintoloille on oikea ja välttämätön toimenpide. Eduskunta edellytti viime keväänä ravintolat sulkiessaan, että valtion tulee korvata vahingot kohtuullisella tavalla ravintoloille. Korvauksen tulee olla riittävä ja sen tulee kohdistua oikeudenmukaisella tavalla niin pieniin kuin isoihinkin yrityksiin. Koronatilanne … Lue lisää