Satoja vaaratilanteita sähkökiukaista – vältä nämä yleisimmät riskit

LähiTapiolan tietoon on tullut viime vuosina satoja vahinkoja, joissa yllättäen rikkoutunut sähkökiuas on aiheuttanut palon tai palovaaran. Useimmiten kyse on ollut vastuksen rikkoutumisesta. Jotta tuli ei vaaratilanteessa leviäisi, on tärkeää, ettei kiukaan lähellä ole mitään syttyvää. Kiukaasta kannattaa myös pitää huolta.

Saunaa lämmittäessä kuului yhtäkkiä kova pamaus. Kesken saunomisen kiuas alkoi rätistä ja yhtäkkiä näkyi liekkejä. Kesken löylynheiton kiuas alkoi käryttää ja heittää kipinöitä.

LähiTapiolan koti- ja kiinteistövakuutuksista on korvattu vuosina 2019–2020 ainakin parisensataa vahinkoa, jotka liittyvät sähkökiukaan palamiseen tai kipinöintiin. Kiuas on voinut esimerkiksi alkaa savuttaa, kipinöidä tai leimahtaa ja siten aiheuttaa palovaaran. Useimmin tilanteista on selvitty säikähdyksellä tai pienillä savu- tai palovahingoilla.

– Jos kiukaan kärähtäessä ympärillä on jotain syttyvää materiaalia, tuli voi levitä ja palolla olla tuhoisia seurauksia. Vahinkoilmoituksista käy ilmi, että joskus kiukaasta on noussut esimerkiksi suuri valokaari tai liekit ovat lyöneet ylä- ja alasuuntaan, kertoo LähiTapiolan projektijohtaja, paloinsinööri Antti Määttänen.

– Pelastustoimen tietoon tulee vuosittain noin neljäsataa saunapaloa, mutta tällaiset kiukaisiin liittyvät vaaratilanteet eivät välttämättä näy pelastuslaitoksille. Jos tuli ei leviä rakenteisiin, ihmiset eivät useinkaan hälytä palokuntaa. Sähkölaitteisiin ja teknisiin vikoihin liittyvät riskit on kuitenkin hyvä tiedostaa, sanoo Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Timo Kouki. Hän on hiljattain perehtynyt saunapaloihin valtakunnallisessa teematutkimuksessa.

Vastus voi mennä rikki tai aiheuttaa oikosulun

LähiTapiolan havaintojen mukaan yleisimmin sähkökiukaista aiheutuvat vaaratilanteet liittyvät vastusten rikkoutumiseen. Sähkövastus on kiukaan osa, joka luo saunaan lämmön: se kuumenee ja lämmittää ympärillä olevat kivet.

– Kiuaskin on laite, joka kuluu käytössä. Vastusten metalli voi heiketä ja kärsiä esimerkiksi siitä, jos kiuaskivet eivät peitä vastuksia ja niille heitetään suoraan kylmää vettä. Lisäksi jos kivet pääsevät liikkumaan tai murenevat, ne voivat vääntää ja rikkoa vastuksia, kertoo Kouki.

– Myös kiukaan mekaaniset osat, kuten termostaatti ja kellokytkin, voivat ajan myötä vikaantua. Kannattaa siis aika-ajoin tarkistaa, että kiuas lämpenee, kuten sen on tarkoitus. Varmistaisin myös aina, että kiuas on saunomisen jälkeen mennyt pois päältä, sanoo Määttänen.

Kuinka sitten tulisi toimia, jos sähkökiuas yhtäkkiä alkaa sähistä, kipinöidä tai esimerkiksi lyödä liekkiä? Kouki sanoo, ettei kiukaalle kannata heittää vettä, vaikka se tulisi – juuri saunassa – ensimmäisenä mieleen.

– Koska kyse on sähkölaitteesta, vesi voi aiheuttaa oikosulun. Pahimmillaan vesi voi myös johtaa sähköä. Jos mahdollista, käy ensin kytkemässä sulake pois päältä ja katkaise laitteen virta. Itse metallisen vastuksen palo ei virran katkaisun jälkeen yleensä jatku kauan, jos ympärillä ei ole syttyviä materiaaleja, sanoo Kouki.

Kun laitteessa ei ole virtaa, mahdollisen palon sammuttamiseen voi käyttää esimerkiksi vettä tai sammutuspeitettä.

Käytä saunaa saunomiseen – pidä huolta kiukaasta

Sähkösaunoja on paljon asuntojen yhteydessä, jolloin niitä käytetään paljon arjessa ja talviaikaan. Kuinka saunomisen turvallisuutta voisi lisätä?

– Aina kun laittaa saunan päälle, kannattaa varmistaa, ettei kiukaan päällä tai sen lähellä ole mitään ylimääräistä. Lapset saattavat tuoda saunaan leluja tai lämmittäjä itse unohtaa kiukaalle esimerkiksi puhelimen. Jos palo taas alkaa kiukaan viasta, tuli voi levitä, jos tilassa esimerkiksi kuivataan vaatteita tai lähellä kaiteella on pyyhe. Myös muovinen sanko tai matto voi syttyä palamaan, sanoo Määttänen.

–  Erityisen tarkkana saunaa lämmittäessä kannattaa olla, jos sen tekee etätoiminnolla, kuten puhelimen kautta. Jos saunaa käytetään saunomiseen, se ei ole säilytyspaikka, muistuttaa Kouki.

Kiuasta kannattaa huoltaa säännöllisesti ja valmistajan ohjeiden mukaan. Kiuaskivet suositellaan esimerkiksi usein vaihtamaan tietyin aikavälein tai käyttömäärän mukaan. Jos sähkösaunaa taas ei käytetä saunomiseen vaan esimerkiksi varastona, voi turvallisuussyistä kytkeä koko kiukaan irti sähköverkosta.

– Kun kiviä asettelee kiukaaseen, kannattaa varoa kolhimasta vastuksia. Kiviä tulisi myös olla sen verran, ettei löylyvesi tipu suoraan vastusten päälle. Jos vastukset on aika vaihtaa tai tehdä muita sähkökorjaus- tai muutostöitä, kannattaa aina kääntyä ammattilaisen puoleen, sanoo Kouki.

Kotivakuutuksesta korvataan tulen, savun ja noen aiheuttamia palovahinkoja. Laajoihin kotivakuutuksiin kuuluu myös rikkoutumisturva, josta voidaan korvata äkillisestä rikkoutumisesta aiheutuneita vahinkoja. LähiTapiolan kotivakuutuksista voi lukea lisää täällä.

LähiTapiola

Turvallisia saunahetkiä kaikille! Saunan jälkeen voi rentoutua vaikkapa hyvän kirjan parissa. Sellaisen löytämiseksi voi hakea vinkkejä esimerkiksi alla olevalta sivulta.

Vastaa