Pienet luomukinkut tämän joulun suosikki – verkkokauppa yhä suositumpi ostokanava

Luomukinkkujen kysynnässä ei näy laskua, ja etenkin pienemmät luomukinkut ovat kasvattaneet suosiotaan. Yhä useammin luomukinkku hankitaan verkkokaupan kautta. Etenkin luomua säännöllisesti ostaville kuluttajille eläinten hyvinvointi on tärkeä luomun ostoperuste.

Pro Luomun arvion mukaan vuoden 2021 joulusesonkiin saadaan noin 90 000 kiloa kotimaista luomukinkkua. Viime vuotta pienemmän määrän taustalla on luomusianlihatuotteiden valikoiman laajeneminen raaka-aineen saatavuuden pysyessä ennallaan.

”Olemme tänä vuonna tehneet luomusianlihasta monipuolisempaa valikoimaa markkinoille. Luomukinkkujen myymäläsaatavuus on edelleen hyvä, mutta enemmänkin menisi”, kertoo Lihatukku Harri Tammisen kaupallinen johtaja Tero Oinonen.

Vähemmän mutta parempaa

Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan sianlihan kokonaiskulutus on laskenut. Tämä ei kuitenkaan näy luomukinkkujen kysynnässä. Keskolle, S-ryhmälle ja Lidlille tehdyn kyselyn mukaan päivittäistavarakaupoissa myydään yhä enemmän pienempiä kinkkuja, ja kuluttajat ovat valmiita maksamaan enemmän vastuullisesta valinnasta. Kaikki suurimpien kaupparyhmien keskusliikkeiden valikoimissa olevat luomukinkut ovat tänäkin vuonna kotimaisia.

”Suurin luomukinkkujen kysyntä kohdistuu meillä luuttomaan pikkukinkkuun, mutta oman K-ruokakaupan kautta on mahdollista tiedustella juuri oman toiveen mukaista kinkkua. Kysynnän laskua ei ole luomukinkuissa nähtävissä”, kertoo osto- ja myyntipäällikkö Kirsi Väistö K-ryhmästä.

Yhä useammin luomukinkku ostetaan verkkokaupasta. Luomun kuluttajabarometrin mukaan (Kantar TNS Agri 2021) 17 % suomalaisista kertoo ostaneensa luomua päivittäistavarakauppojen verkkokaupoista. Luomun ostamisesta verkosta ovat innostuneet etenkin nuoremmat kuluttajat ja perheet, joissa on pieniä lapsia.

”S-ryhmän myyntitilastojen valossa viime jouluna luomukinkkujen ostaminen korostui jonkin verran verkkokaupassa, mikä kertoo siitä, että verkkokaupan asiakaskunnassa korostuvat luomua suosivat asiakkaat”, kertoo S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Juha Nieminen.

Tapola Oy:n toimitusjohtajan Kristian Tapolan mukaan viime vuonna lanseerattu luomukinkkujen verkkokauppa oli positiivinen yllätys.

”Viime vuoden suuren suosion perusteella varasimme omaan verkkokauppaamme tänä vuonna kaksinkertaisen määrän luomukinkkuja”, sanoo Kristian Tapola.

Luomusikaloissa oikeasti vapaata porsitusta

Valtaosa suomalaisista kuluttajista toivoo, että eläinten hyvinvointi huomioitaisiin paremmin eläintuotannossa. Kuluttajien toiveeseen on koetettu vastata esimerkiksi niin sanotulla vapaaporsituksella, joka on yleistynyt tavanomaisissa sikaloissa viime vuosina.

”Tämä termi voi tavanomaisessa tuotannossa johtaa kuluttajaa hieman harhaan, sillä emakon voi pitää häkissä kaksi päivää ennen odotettua porsimista ja kolme päivää sen jälkeen. Puhuisin ennemmin vapaasta imetyksestä tai lyhytaikaisesta häkityksestä”, sanoo Tiina Kauppinen Eläinten hyvinvointikeskuksesta.

Luomusikaloissa emakoita ei pidetä häkeissä ollenkaan, vaan ne saavat sekä porsia että imettää jälkeläisiään vapaina. Tiina Kauppinen kertoo, että se on suuri etu sekä emakolle että porsaalle. Emakon lihaskunto on parempi ja se on virkeä. Silloin synnytys sujuu nopeammin ja emakko osaa myös varoa porsaita.

”Emakon kannalta on kriittinen paikka, jos se juuri ennen porsitusta joutuu häkkiin, sillä silloin emakolla on suurin hormonaalinen tarve rakentaa pesää porsailleen. Emakon hyvinvointia parantaa huomattavasti, jos se saa harjoittaa lajinmukaista, hormonaalisesti säädeltyä käyttäytymistä”, kertoo Tiina Kauppinen.

Luomun kuluttajabarometrin (Kantar TNS Agri 2021) mukaan yli 70 prosenttia kaikista suomalaisista ja lähes 90 prosenttia vähintään viikoittain luomua ostavista pitää tärkeänä sitä, että elintarvikkeen tuotannossa on tehty enemmän kuin lainsäädäntö vaatii eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Tiedotteeseen haastateltiin lisäksi Lidl Suomen ostopäällikkö Antti Wainikaista.

Pro Luomu ry

Vastaa