Etätyö ja Etelän aurinkorannat

Monet haaveilevat etätöistä Etelän aurinkorannoilla. Digitalisaation on tuonut tämän mahdollisuuden. Kuka tahansa voi muuttaa Etelän lämpöön ja rakentaa itselleen liiketoiminnan vaikka affiliate markkinointi ajatuksella. Ja esimerkiksi netin kasvumarkkinointi palvelut voi hyvin toteuttaa tuhansien kilometrien päästä online kokouksin ja konsultaatioin, joten Rodoksen nähtävyydet voivat hyvinkin tulla tutuiksi työn ohessa. Etätyö lisääntyi koronan aikana, mutta vaikka yhteiskunnat … Lue lisää

Kolmannes suomalaisista kokee turvallisuutensa heikentyneen tänä vuonna – huolina energia, taantuma, sota ja kyberhyökkäykset

Kolmannes suomalaisista kokee oman perheensä turvallisuuden heikentyneen tänä vuonna, selviää Telian tuoreesta turvallisuustutkimuksesta. Suurimpina uhkina suomalaiset pitävät energiaa, taantumaa, sotaa ja kyberhyökkäyksiä. Kantarin tekemässä tutkimuksessa 90 prosenttia suomalaista pitää edelleen turvallisuuttaan erittäin tai melko hyvänä. Kuitenkin 31 prosenttia vastaajista kokee, että oma ja perheen turvallisuus on heikentynyt vuoden aikana. ” Tämä on melkoinen muutos yhdessä … Lue lisää

Jouluna ajatukset harhailevat lahjoista omaan talouteen

Tänä vuonna joulu rasittaa perheiden taloutta tavallista enemmän energiakriisin ja sähkönhinnan vuoksi, mutta myös perinteisten ongelmien, kuten mistä ostaisi lahjoja ja mitä ne olisivat. Kasinotarjoukset tarjoavat mahdollisuuden omaan lahjaan aikuisille, sille mutta sen lisäksi ongelmia voi ratkoa vaikka lukemalla eri kaupunkien uutisia, tai katsomalla vaikka tähtien autojen kuvia ja unelmoimalla lottovoitosta. Joulukuusi ja joulun kukat … Lue lisää

Aikuisille 2020-luvulla on entistä enemmän tekemistä vapaa-aikaan – kiitos tekniikan ja yhteiskunnan kehittymisen

Vapaa-aika on suomalaisille työtäkin tärkeämpää. Vapaa-aika­tutkimus kertoo digitaalisuuden ja verkon tuomista muutoksista mutta myös pysyvistä asioista ihmisten arjessa. Tämä artikkeli aloittaa vapaa-aika­tutkimuksen tulosten julkistamisen.  Koska vapaa-aika on perinteisesti ollut käsitteellisesti alisteinen työlle, se on usein tullut tulkituksi vähemmän tärkeäksi elämän­alueeksi (Liikkanen 2005, 11). Kuitenkin vapaa-aika on huomattavan tärkeäksi koettu elämän­alue: Tilasto­keskuksessa tehtävän vapaa-aika­tutkimuksen mukaan lähes … Lue lisää

Heurekan H18 Halloween aikuisten illassa kummallisuudet ja outoudet pääsevät valloilleen

Yleisön toivoma Heurekan H18 Halloween aikuisten ilta on jälleen täällä! Perjantaina 28.10. klo 19–24 Heureka avaa ovensa kaikelle kummalle ja oudolle. Kummitukset, oudot ilmestykset ja hämmentävät asiat saavat heurekamaisen käsittelyn, kun asioita lähestytään tieteen näkökulmasta. Vain aikuisille tarkoitetussa tapahtumassa on luvassa Halloween-teemaista sopivaa ohjelmaa. Tarjolla on työpajoja verestä, hohtavasta kemiasta ja illuusioista sekä asiantuntijapuheenvuoroja kummituksista, … Lue lisää

Rukalla lasketellaan jo – Ensimmäiset rinteet avattiin kesän yli säilötyllä lumella

Laskettelukausi alkoi Rukalla tänään 7.10. klo 9:30. Rukan laskettelukauden aloitus ei vaadi pakkaskeliä tai lumetuksen käynnistämistä, sillä rinteet on avattu lumella, joka tehdään valmiiksi talven parhailla pakkassäillä, kerätään keväällä valtaviksi kummuiksi ja säilötään eristeiden alla kesän yli.   – Meitä ei talvi pääse yllättämään, sillä joka vuosi teemme lunta varastoon yli 100 000 kuutiometriä. Tämä … Lue lisää

Kanta-Hämeessä uusia toimia lasten ja nuorten lukutaidon vahvistamiseksi

Kanta-Hämeessä on tunnistettu lasten ja nuorten lukutaidon eriytyminen ja siitä johtuvat haasteet. Uusi lukutaitojen seurannan malli tarjoaa käytännön työvälineitä suunnan kääntämiseksi sekä alueellisesti että paikallisesti.Tutkimusten mukaan lasten lukutaito sekä mahdollisuudet lukea vaihtelevat suuresti eri alueilla. Uusi erityisopettajien kehittämä lukutaitojen seurannan toimintamalli mahdollistaa oikea-aikaisen tuen luku- ja kirjoitustaidon kehittymisessä. – Luku- ja kirjoitustaito vaikuttavat laaja-alaisesti lapsen oppijaminäkuvaan, koulumotivaatioon ja -hyvinvointiin. Tästä syytä on erittäin tärkeää tunnistaa tuen tarpeet mahdollisimman … Lue lisää

Sadat naiset harjoittelevat turvallisuustaitoja Parolannummella

Miten suojaudutaan vaaramerkin soidessa? Kuinka toimia onnettomuustilanteessa tai tulipalon syttyessä? Millä lailla luonnonmuonaa voidaan hyödyntää maastossa turvallisesti? Esimerkiksi näitä kysymyksiä käsitellään Naisten Valmiusliiton NASTA Leijona 2022-harjoituksessa 27.–29.5. Panssariprikaatissa Parolannummella, johon saapuu noin 380 naista. – Kiinnostus turvallisuustaitojen kehittämiseen on kasvanut valtavasti tämän kevään aikana. Liittoon on tullut paljon yhteydenottoja ja tähänkin harjoitukseen olisi ollut tulossa paljon … Lue lisää

Maanteiden päällystystyöt alkavat

Maanteiden päällystystyöt ovat käynnistymässä eteläisestä Suomesta alkaen. Tänä vuonna uutta päällystettä arvioidaan tulevan noin 2 300 kilometrin matkalle. Nykyisillä päällystysmäärillä korjausvelka kasvaa. Maanteiden päällystystyöt alkavat vapun tienoilla eteläisestä Suomesta. Päällystysohjelman arvioidaan hintojen nousun myötä jäävän selvästi vuotta 2021 lyhyemmäksi, vaikka käytettävissä oleva rahoitus on hieman viimevuotista suurempi. ELY-keskukset kilpailuttavat ja valvovat maanteiden päällystysurakat. ”Valtakunnallisen päällystysmäärän … Lue lisää

Poikkeusaika vahvisti kunnostetun elektroniikan markkinaa

Ympäristötietoisuuden lisääntyessä kunnostetun elektroniikan markkinat ovat olleet jatkuvassa kasvussa. Myös korona-ajalla on ollut selkeä vaikutus. Maailmanlaajuinen sirupula on tehnyt monen uuden elektroniikkalaitteen käsiin saamisesta hidasta tai kallista. Kuluttajat ja yritykset ovat koronan myötä alkaneet etsiä vaihtoehtoja uusille tietokoneille, jonka vuoksi kiinnostus kunnostettuja laitteita kohtaan on suurempi kuin koskaan. Myös asenteet käytetyn elektroniikan uusiokäyttöön ovat muuttuneet … Lue lisää