Aikuisille 2020-luvulla on entistä enemmän tekemistä vapaa-aikaan – kiitos tekniikan ja yhteiskunnan kehittymisen

Vapaa-aika on suomalaisille työtäkin tärkeämpää. Vapaa-aika­tutkimus kertoo digitaalisuuden ja verkon tuomista muutoksista mutta myös pysyvistä asioista ihmisten arjessa. Tämä artikkeli aloittaa vapaa-aika­tutkimuksen tulosten julkistamisen. 

Koska vapaa-aika on perinteisesti ollut käsitteellisesti alisteinen työlle, se on usein tullut tulkituksi vähemmän tärkeäksi elämän­alueeksi (Liikkanen 2005, 11).

Kuitenkin vapaa-aika on huomattavan tärkeäksi koettu elämän­alue: Tilasto­keskuksessa tehtävän vapaa-aika­tutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä pitää vapaa-aikaa erittäin tärkeänä elämän­alueena. Sen sijaan työtä piti erittäin tärkeänä vain 27 prosenttia. Jo puolet suomalaisista aikuisista pelaa 2022 digitaalisia pelejä kohtuullisen aktiivisesti, ja osa heistä myös rahapelejä netissä.

Aikuisten harrastukset ovat monipuolistuneet työn helpottuessa

Hektisen työelämän ja jatkuvan stressin keskellä työntekijöistä yhä useampi toivoo itselleen enemmän vapaa-aikaa. Oma aika ja sen tuomat edut koetaan arvokkaammaksi ja palkitsevammaksi kuin se, mitä pelkän varallisuuden kasvattamisella voidaan saavuttaa. Vapaa-ajan puolesta puhuvat myös useat tutkimustulokset, joiden mukaan ihmiset, jotka arvostavat aikaa enemmän kuin rahaa, kokevat itsensä yleensä onnellisemmiksi kuin ne, jotka asettavat rahan etusijalle. Vapaa-ajan arvostaminen on myös nähtävissä panostuksina sen sisällön ja laadun kohentamiseen. Ihmiset hyödyntävät erilaisia palveluja, elämyksiä ja harrastuksia, joiden avulla tähdätään tehokkaaseen ajatusten irrottamiseen työstä sekä omasta ajasta nauttimiseen. Tässä mielessä digipelaaminen ja varsinkin aikuisten onnenpelit ovat kasvattaneet osuuttaa aikuisten digipelaamisessa.

Länsimaalaisen keskiluokan vapaa-ajan arvostus sekä halukkuus ja mahdollisuus käyttää rahaa palveluihin ja ylipäätänsä aktiiviseen ja laadukkaaseen vapaa-aikaan on kasvamassa. Osasyynä tähän on yleinen elintason nousu ja osittain yleinen arvomuutos, jossa elämänlaatua ei enää niinkään mitata omistetun tavaran määrällä ja vaihtoarvolla, vaan esimerkiksi käytettävyydellä, teholla, helppoudella, joustavuudella, räätälöitävyydellä, ekologisuudella, elämyksellisyydellä ja omaan profiiliin ja käyttötilanteeseen sopivuudella. Laitehankinnoissa erityisesti nuoret suosivat sellaisia älylaitteita, jotka mahdollistavat nopean ja joustavan sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä pelillisyyden ja elämyksellisyyden.

Arjen harrastuksia aikuisille

Pelaaminen on yksi sellainen harrastus, jonka määrät ovat kasvaneet vuosi vuodelta koko 2000-luvun ajan. Pelaaminen on myös saavuttanut kaikki ikäryhmät ja sukupuolet, eikä nykyään ole yhtään paheksuttavaa pelata mobiilipelejä vaikka linja-autoja odotellessa.

Samalla kun itse pelaaminen on lisääntynyt ja pelaajien määrät ovat lisääntyneet, on luonnollisesti myös erilaiset peligenret kasvaneet. Olet voinut varmasti kuulla Esports-peleistä eli Eurheilusta, ja kuinka sitä pelataan aivan ammattilaistasolla – ja suomalaiset ovat ansainneet miljoonia pelaamalla näitä tietokonepelejä. Edellinen vastaavanlainen pelibuumi oli 2000-luvun nettipokeri, jota yhä vieläkin tottakai pelataan, mutta ei enää sellaisella trendillä kuin vajaat 20 vuotta siten – Eurheilun pelit sen sijaan ovat vasta ottaneet askeleita kohti maailmanvalloitusa – onhan ala jo kuitenkin miljardiluokassa liikevaihtonsa kanssa, ja turnauksia järjestetään ammattilaisille ympäri maailmaa. Tähän mennessä muuten suurin yksittäinen voittosumma joukkueelle oli tämän vuoden Dota2 The Internationalissa, missä venäläinen Team Spirit nappasi voiton ja joukkueen 5+1 jäsentä veivät organiaatiolle yli 18 miljoonaa euroa!

Pelaaminen on tullut arkeen luonnollisesti niin kotona, harrastusten yhteydesssä, kuin autossakin ja työpaikoilla – mutta mitä peliä sinä pelaat, pelaatko esimerkiksi onnenpelit katergoriaan kuuluvia rahapelejä. Rahapelien maailma on nimittäin muuttunut todella paljon koko 2000-luvulla, ja vaikka välillä jo puhuttiin pelaamisen kasvun loppumisesta, niin eipäs niin käynytkään – ja siinä suurin kiitos on suoratoistotekniikan, joka toi tullessaan suoratoistotekniikalla toteutetut onnenpelit eli vanhat kunnon kasinoiden perinteiset pelit kuten ruletti, blackjack, baccarat, noppapelit ja onnenpyörät ovat nyt mahdollisia pelattavia suorana- ja livenä vaikka mobiilisti.

Vapaa-ajan muutos 2035

Vapaa-ajanviettotavat ja sosiaalinen kanssakäyminen muuttuvat pidemmällä aikavälillä paljon. Ihminen kantaa mukanaan tai joissain tapauksissa kehoon liitettynä monipuolista teknologiaa, joka avustaa lukuisissa arkipäivän toimissa ja vuorovaikutustilanteissa. Samalla myös rakennettu ympäristö muuttuu oppivaksi ja käyttäjän toimia ennakoivaksi ja avustavaksi. Erilaiset virtuaaliset ja pelilliset elementit yleistyvät niin paljon, että osa ihmisistä ottaa käyttöön teknologiaa, joka mahdollistaa tunnistamattomana pysymisen kaikkialla.

Vastaa