Tukea nuorten talousosaamiseen huumorin keinoin

Koronakriisin vaikutukset esimerkiksi toimeentuloon, uranäkymiin ja henkiseen hyvinvointiin ovat olleet merkittäviä erityisesti nuorten kohdalla. Moninaisen talouskasvatuksen rooli korostuu koronakriisin aiheuttamien talousvaikutusten myötä. Väestöliiton Poikien Puhelin tukee nuorten talousosaamista uudella Massimaisteri-verkkokurssilla nuorten ymmärtämällä tavalla, huumoria unohtamatta.

Koronakriisi on iskenyt erityisesti monien nuorten hyvinvointiin ja taloudelliseen tilanteeseen. Esimerkiksi Takuusäätiö tiedotti aiemmin syksyllä, että maksuvaikeuksissa olevien alle 25-vuotiaiden yhteydenotot ovat kasvaneet merkittävästi verrattuna edellisvuoteen. Jo ennen koronakriisiä suurin osa nuorista piti kyselyissä omia taloustaitojaan riittämättöminä (Danske Bank 2019, Säästöpankki 2019).

Väestöliiton Poikien Puhelin tukee monipuolista talouskasvatusta nuorten talousosaamista kehittävän animaatiosarjan ja uuden verkkokurssin avulla. Poikien Puhelimessa uskotaan, että nuorten talousosaamisen tukeminen onnistuu parhaiten nuorten ymmärtämällä tavalla huumorin keinoin. Mitä aikaisemmin nuori saa tietoa talouteen liittyvistä ilmiöistä, sitä todennäköisemmin hän hallitsee myös henkilökohtaisen taloutensa.

Vuonna 2020 Poikien Puhelin tuotti 25-osaisen animaatiosarjan lukuisten nuoria askarruttavien talouskysymysten ympärille. Nyt sarjan pohjalta on valmistunut 13-18-vuotiaille suunnattu Massimaisteri-verkkokurssi, jossa tutustutaan talouskysymyksiin animaatioiden lisäksi osallistavien tehtävien avulla arjen esimerkkien kautta. Kurssilla pohditaan muun muassa säästämistä, lainaa, veroja, kestävää kulutusta ja velkaantumista.

Kurssi on julkaistu Hyvä kysymys -verkkopalvelussa. Innostaakseen nuoria pohtimaan talousaiheita, Poikien Puhelin järjestää kurssin pariin kannustavan kilpailun. Kaikkien marraskuun loppuun mennessä verkkokurssin suorittaneiden nuorten kesken arvotaan 1000 euron arvoinen rahapalkinto.

Verkkokurssi ja animaatiot osana monipuolista talouskasvatusta

Vaikka animaatiot ja verkkokurssi ovat suoraan nuorille suunnattu, myös nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset hyötyvät niistä työssään. Erityisesti verkkokurssin suunnittelussa on huomioitu opettajien ja muiden ammattilaisten näkökulma kurssin hyödyntämiseen.

”Verkkokurssi on tiivis kokonaisuus, jonka tekemiseen menee noin 40 minuuttia. Näin kurssin ehtii hyvin tehdä myös esimerkiksi koulussa oppitunnin aikana ja myös opettajat voivat kätevästi hyödyntää sitä”, Poikien Puhelimen asiantuntija Kia Karvetti kertoo.

Verkkokurssia Kestävä rahasuhde -hankkeessa pilotoinut Lasten ja Nuorten Säätiön koordinaattori Linda Lopperi piti kurssia toimivana työkaluna myös nuorten työpajatyöskentelyssä.

”Verkkokurssi on todella napakka ja innostava kokonaisuus. Kurssi sopii mainiosti sekä porukalla tehtäväksi että itsenäiseen työskentelyyn.”

Poikien Puhelimessa nuorten talousosaamisen kehittäminen koetaan tärkeäksi erityisesti nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Taloustaitojen oppimisen keskiössä ovat nuorten arjen- ja elämänhallintataidot. Poikien Puhelin haluaa myös hälventää rahahaasteisiin liittyvää häpeää ja painottaa, että apua erilaisiin elämäntilanteisiin on tarjolla.

”Haluamme korostaa, että rahahaasteiden äärellä ei missään nimessä tarvitse jäädä yksin, ja toisaalta myös vahvistaa nuorten kokemusta siitä, että he pystyvät vaikuttamaan omaan elämäntilanteeseensa”, Poikien Puhelimen palvelupäällikkö Anders Huldén toteaa.

Poikien Puhelimen nuorten talousosaamista kehittävän työn on mahdollistanut Tradekan sekä Tradekan Kuluttajaosuustoiminnan säätiön (KOTS) vuosille 2020 ja 2021 myöntämät apurahat. 

Väestöliitto

Vastaa