Tienvarsiniitot tuovat turvallisuutta ja tukevat luonnon monimuotoisuutta

Kesäkuussa tienvarsikasvien kasvu vauhdittuu, ja niittotyöt alkavat. Tienvarsiniitoilla parannetaan näkyvyyttä eli ehkäistään liikenneonnettomuuksia, mutta myös tuetaan luonnon monimuotoisuutta ja torjutaan haitallisia vieraslajeja.

Kesäkuusta lähtien maanteiden varsille ilmestyvät viheralueiden hoitajat työkoneineen. Väylävirasto muistuttaa, että autoilijoiden ja muiden tielläliikkujien on otettava niittoja tekevät työkoneet huomioon. Tien reunoilla ja sivuojien luiskissa liikkuvien työkoneiden kulkua kannattaa ennakoida ja tarvittaessa hiljentää vauhtia vaaratilanteiden välttämiseksi.

Tienvarsiniitot kuuluvat alueellisesta tienpidosta vastaavien ELY-keskusten tilaamiin maanteiden hoitourakoihin. Niittojen tarpeesta keskustellaan usein vilkkaastikin kesäaikaan. Teiden kunnossapidon asiantuntija Mika Terhelä Väylävirastosta perustelee tienvarsiniittoja ja vesakonraivauksia painavilla syillä.

”Niittoja ja vesakoiden raivauksia tehdään liikenneonnettomuuksien ehkäisemiseksi. Ajoradan lähellä rönsyilevä kasvillisuus on vaaratekijä niin tienkäyttäjille kuin kasvillisuuden sekaan piiloutuville eläimillekin. Hyvä näkyvyys antaa kuljettajalle aikaa reagoida yllättäviin tilanteisiin. Etenkin kaarteissa, risteyksissä ja suojateiden lähellä riittävä näkyvyys on erittäin tärkeää. Niitoilla ja vesakonraivauksilla tieympäristö saadaan pidettyä selkeänä”, Terhelä summaa.

Niittotöillä pyritään takaamaan tielläliikkujille esteettömät näkymät ja rajoittamaan vesakon leviämistä liian lähelle ajoratoja. Vesakonraivaukset ulottuvat niittotöitä laajemmalle alueelle, ja niitä tehdään maanteiden linjaosuuksilla joka toinen tai joka kolmas vuosi. Sekä niitot että vesakonraivaukset ovat tärkeitä myös muiden kunnossapitotöiden kannalta, jotta ojat ja muut tierakenteet toimivat tarkoitetulla tavalla esimerkiksi tien kuivatuksen suhteen.

Niitot ylläpitävät arvokkaita elinympäristöjä

Niittäminen edistää myös luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Tienvarsien säännöllinen niitto on ajan myötä luonut merkittävän määrän elinympäristöjä niitty- ja ketolajistolle, jopa uhanalaisillekin lajeille. Niitto ylläpitää näitä arvokkaita, perinnebiotooppeja muistuttavia elinympäristöjä.

Vilkasliikenteisten teiden varsia niitetään kaksi kertaa kesässä. Näillä teillä ensimmäinen niitto tehdään nykyohjeiden mukaan kapeana, mikä auttaa tienvarsilajistoa uudistumaan. Toinen niitto tehdään leveämpänä myöhemmin kesällä. Vähäliikenteisemmillä teillä niitetään vain kerran kesässä kahden metrin leveydeltä heinä–elokuussa. Niittotöiden myöhentämistoiveita esitetään usein.

”Niittoja ei voida myöhentää liikaa liikenneturvallisuuden ja kustannusten takia. Kustannukset kohoaisivat, sillä lyhyellä aikavälillä tehtävät niitot vaatisivat nykyistä huomattavasti suuremman määrän niittokalustoa. Liian myöhäiset niitot heikentäisivät myös niittylajiston elinolosuhteita, jos kasvilajeista voimakkaimmat tai pensaat ja puuntaimet runsastuvat tienvarsilla”, Terhelä toteaa.

Niitoilla torjutaan myös haitallisia vieraslajeja

Tienvarsille on asettunut myös haitallisia vieraskasveja. Laajimmin on levinnyt komealupiini, jonka torjunnassa keskeistä on estää sen leviämistä uusille kasvupaikoille siemenistä. Tästä syystä kukkivia lupiineja ei säästetä niitoissa. Vaarallisten jättiputkien esiintymät hävitetään erikseen, kun niitä havaitaan.

Haitallisia vieraslajeja ei saa hävittää tienvarsilta ilman lupaa. Jos suunnittelee torjuntatoimia tiealueelle, on oltava yhteydessä valtakunnalliseen Liikenteen asiakaspalveluun, josta saa lisätietoa torjunnan toteutuksen edellytyksistä. Siirry Liikenteen asiakaspalvelun verkkosivuille.

Väylävirasto

Vastaa