Sitkeät myytit vesihuollon kehittämisen tiellä – Uutuuskirja avaa vesihuoltoon liittyviä uskomuksia

Koronapandemia ja Ukrainassa riehuva sota muistuttavat kouriintuntuvasti, kuinka korvaamatonta vesihuolto on ihmisten ja yhdyskuntien hyvinvoinnille. Esimerkiksi ilmastonmuutos korostaa vesihuollon merkitystä myös Suomessa, jossa se on totuttu ottamaan itsestäänselvyytenä. Tampereen yliopiston tutkijoiden tuore Vesihuollon myytit -teos avaa kotimaan vesihuoltoon liittyviä uskomuksia ja niiden todenperäisyyttä.

Tampereen yliopiston Vesihuoltopalveluiden tutkimusryhmä CADWES tuottaa korkeatasoiseen moni- ja poikkitieteellisen tutkimukseen perustuvaa tietoa ja koulutusta vesihuoltopalveluiden ja vesivarojen kestävästä käytöstä. Alan tutkijoiden tuoreessa Vesihuollon myytit -teoksessa pohditaan pääosin suomalaiseen vesihuoltoon liittyviä myyttejä.

– Vesihän tulee hanasta ja poistuu viemäriin. Harvemmin tulemme kuitenkaan ajatelleeksi, mitä kaikkea tarvitaan vesihuollon järjestämiseen ja tuottamiseen, yksi kirjan kirjoittajista, dosentti Tapio Katko sanoo.

Vesihuoltoon liittyy myös paljon uskomuksia, jotka elävät sitkeästi.

– Me teoksen kirjoittajat määrittelimme myytin näin: se pitkään vallinnut uskomus tai luulo, joka on vähintäänkin kyseenalainen tutkitun tiedon näkökulmasta. Vain tunnistamalla vesihuollon todellisuuksia myyttien tuolla puolen voimme luoda kestäviä ratkaisuja.

– Usein esimerkiksi kuvitellaan, että veden käsittely ja jäteveden puhdistus olisi kallista. Samoin oletetaan, että esimerkiksi yhdistämällä vesi- ja energialaitokset saavutetaan synergiaetuja. Kumpikaan myyteistä ei pidä juurikaan paikkaansa, Katko kertoo.

Dosentti Petri Juuti puolestaan ihmettelee väitettä, että vesihuollon ongelmat poistuisivat pelkästään suurentamalla laitoskokoa. Tällöin paikallistuntemus ja kontakti asiakkaisiin saattavat heikentyä eikä säästöjäkään välttämättä synny.

Nyt julkaistavassa teoksessa pohditaan myös, kuinka suomalaisesta vesihuollosta saataisiin nykyistä kestävämpää ja muutosjoustavampaa. Suomen vesihuollon suurimpia haasteita ovat rapautuvat verkostot, järjestelmien haavoittuvuus, liian vähäinen kehittämistoiminta sekä riittämätön panostus näkyvyyteen. Haasteista huolimatta kirjoittajat uskovat parempaan tulevaisuuteen.

– Suomi on kansainvälisissä vertailuissa vesihuollon mallimaita ja lisäpanostuksilla pysymme myös sellaisena, dosentti Riikka Juuti sanoo.

Tervetuloa julkistustilaisuuteen 3.6.2022 kello 9

Vesihuollon myytit -kirja julkistetaan 3.6.2022 kello 9.00 alkavassa UNESCO-oppituolin kymmenennessä vuosikonferenssissa Water sector challenges now and in the future – how to cope with them?, joka järjestetään Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella, Rakennustalon salissa rk218 (Korkeakoulunkatu 5). Tilaisuuteen voi osallistua myös etänä Zoomin välityksellä. Tervetuloa mukaan kuulemaan lisää ja haastattelemaan tekijöitä!

Liity mukaan Zoomilla

Vastapaino

Vastaa