Korona-aika sai aikaan sähköliittymien rakennusbuumin

Kesämökkejä ja vapaa-ajan asuntoja on sähköistetty etätyökuntoon ennätystahtia.

Yhdeksi korona-ajan ilmiöksi on noussut sähköliittymien rakentamisbuumi. Kesämökkien, vapaa-ajan asuntojen sekä omakotitalojen rakentamisen vilkkaus on näkynyt sähköliittymien ennätysrakentamisena. Elenian sähköverkkoon on rakennettu parin viime vuoden aikana ennätysmäärä uusia sähköliittymiä.

”Parin viime vuoden aikana on tehty viimeisimmän vuosikymmenen ennätykset liittymätilauksissa ja -rakentamisessa, näin erityisesti viime vuonna. Sähköliittymien tilauksissa näkyy selvästi pitkään jatkunut korona-aika. Erityisesti vapaa-ajanasunnoille ja kesämökeille halutaan asumismukavuutta ja myös mahdollisuudet tehdä etätyötä”, sanoo Elenian liittymäpalveluiden kokonaisuudesta vastaava kumppanuus- ja innovaatiopäällikkö Harri Salomäki.

Elenian verkkoalueella uusien sähköliittymien määrä kasvoi viime vuonna yli puolella verrattuna aiempiin vuosiin. Kaikkiaan uusia sähköliittymiä rakennettiin yli 2 000 kohteeseen ja liittymiä suurennettiin lähes 1000 kohteessa.  

Mökillekin halutaan mukavuutta ja helppoutta

Selkeästi eniten Elenian sähköverkkoon rakennettiin uusia sähköliittymiä uudisrakentamisen yhteydessä sekä vapaa-ajan asuntojen sähköistämiseksi. Myös tarve liittymien sulakekoon suurentamiseen oli ennätysvilkasta.

”Kesämökkeille halutaan mukavuutta ja helppoutta ympärivuotiseen käyttöön ja myös töiden tekemiseen. Sulakekoon suurentamistarpeissa puolestaan alkaa olla merkkejä myös sähköautojen lataustarpeesta, mikä joissain tapauksissa vaatii liittymäkoon suurentamista,” Salomäki kertoo.

Elenian verkkoalueen maakunnista vilkkainta liittymärakentaminen on ollut Pirkanmaalla, jossa vahvoja rakentamisen alueita ovat Nokia, Pirkkala, Kangasala ja Lempäälä. Myös Keski-Suomessa esimerkiksi Laukaalla rakentamista on ollut paljon. 

Uusiutuvan energian kasvu tarvitsee lisää sähköliittymiä

Elenian verkkoon liitettiin viime vuonna Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa Pihtiputaalla sekä Lounais-Hämeessä Humppilassa yhteensä kuusi uutta suurta tuulivoimaliittymää, joiden kautta tulee energiamarkkinaan lähes 70 tuuliturbiinin tuottamana 324 megawattia sähköä, kun kaikki turbiinit ovat valmiit ja käytössä. Uusiutuvan energian käyttöä lisää myös jatkuvasti suosiotaan kasvattava kotitalouksien oma sähkön tuotanto.

”Kotitalouksien ja vapaa-ajanasuntojen aurinkopaneelien määrä kasvaa edelleen ripeään tahtiin. Sähköverkkoomme kytkettiin viime vuonna asiakkaiden käyttöön ottamia aurinkosähkön pientuotantokohteita lähes 1400. Kasvutahti on ollut useita vuosia vahvaa”, Salomäki kertoo.

Talonrakentajien ja muiden kohteiden sähköistäjien kannattaa olla ajoissa liikkeellä tilaamassa sähköliittymää. 

”Kevät on rakentamisen aikaa ja on hyvä huolehtia sähkö työmaalle uuteen kohteeseen tai kesämökin uudenaikaistamiseen hyvissä ajoin ja näin varmistaa, että voimme palvella suunnitellusti rakentajan kanssa yhdessä aikataulusta sopien”, Salomäki korostaa.

Elenia

Kerromme tästä uutisesta osana korona-ajan ilmiöitä. Etätyö ja sen mukanaan tuomat muutokset on yksi niistä.

Vastaa