Pelastusarmeijan Joulupata-keräys kotimaan vähävaraisten avuksi

Pelastusarmeijan Joulupata-keräys nostaa esiin kotimaan vähävaraiset lapsiperheet. Suomessakin moni lapsi menee nukkumaan nälkäisenä, eli apua tarvitaan lukuisissa perheissä. Joulupata-keräyksen tuotoilla tuetaan kotimaan avuntarvitsijoita paikallisesti patojen sijaintien mukaan.

Pelastusarmeijan perinteiset joulupadat jalkautuvat Suomen kaupunkeihin 15.–23.12.2021. Tavaralahjoituksia otetaan vastaan Pelastusarmeijan iCare- ja kirpputorimyymälöissä. Joulupata-keräykseen voi lahjoittaa jo nyt sähköisesti eri maksutavoin. Sähköisten kanavien kautta saadut lahjoitukset jaetaan avuntarvitsijoille kaikkialle Suomeen.

Perinteiset ja pienet joulupadat

Jouluna 2021 kaupunkikuvassa on sekä perinteisiä että pieniä joulupatoja. Perinteinen joulupata patavahteineen on tuttu näky jo vuodesta 1906. Joulupadat ovat esillä 15.–23.12.2021. Jouluaattona on Helsingissä aamupäivän ulkona vielä kaksi pataa, Stockmannin pata sekä Hakaniemessä pata ja kontti. Pieniä vahdittomia patoja on esillä joulukuun alusta vähintään 24.12. saakka. Pieniä patoja löytyy Suomalaisista Kirjakaupoista, Pelastusarmeijan iCare- ja kirpputorimyymälöistä sekä muista Joulupadan yhteistyökumppanien myymälöistä ja kauppakeskuksista. Näiden lisäksi voi käydä katsomassa Jättipataa, joka sijaitsee Triplassa Pasilassa. Jättipata on paikalla koko joulukuun, ja siihen voi lahjoittaa käteisrahalla. Patojen tarkemmat sijainnit löytyvät osoitteesta joulupata.fi. 

Keräystuotot jaetaan monipuolisesti kotimaahan

Joulupadan tuotoilla autetaan kotimaan vähävaraisia, lapsiperheitä ja yksinhuoltajia, pienituloisia sekä ruoka-apua tarvitsevia opiskelijoita. Myös työttömät ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ovat avunsaajina. Poikkeukselliset vuodet 2020 ja 2021 ovat tuoneet Pelastusarmeijan toimipisteisiin uusia avuntarvitsijoita.

Joulupata-keräyksestä saatavat varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina Pelastusarmeijan toimipisteissä eri puolilla Suomea. Kullakin alueella kerätyt Joulupata-lahjoitukset käytetään paikallisesti ihmisten avustamiseen. Sähköisten kanavien kautta saadut lahjoitukset jaetaan avuntarvitsijoille kaikkialle Suomeen.

Joulupataan voi lahjoittaa rahaa usealla tavalla

Perinteisiin katupatoihin, jättipataan ja pieniin patoihin voi lahjoittaa rahaa. Käteislahjoituksen lisäksi Joulupataan voi lahjoittaa MobilePay-sovelluksella numeroon 45011 sekä Pivo & Siirto -sovelluksilla numeroon 888 567. Tekstiviestillä lahjoittaminen: viesti PATA (10€) tai PATA20 (20€) numeroon 16499. Näiden lisäksi voi ryhtyä kuukausilahjoittajaksi tai tehdä kertalahjoituksen tilisiirrolla FI5720843800005729 käyttäen viitenumeroa 8808. Myös luottokortilla lahjoittaminen onnistuu osoitteessa joulupata.fi.

Joulupata-keräystä voi tukea ostamalla Helsingin Villasukkatehtaan Joulupata-villasukat osoitteessa joulupata.helsinginvillasukkatehdas.fi. Villasukkaparin tuotto 7,80 euroa ohjautuu Joulupata-keräykseen. 

Joulupatapottia voi myös kartuttaa yhteisöllisesti. Yritykset ja yksityishenkilöt, harrasteporukat ja muut yhteisöt voivat perustaa nettiin oman joulupadan ja kutsua yhteistyötahot, kollegat, ystävät tai muut yhteisön jäsenet mukaan lahjoittamaan.

Tavaralahjoituksille omat vastaanottopisteensä

Perinteisesti joulupadoille on tuotu myös tavaralahjoituksia. Tänä jouluna padoille toivotaan rahalahjoituksia, sillä tavaralahjoitusten vastaanotto on keskitetty Pelastusarmeijan iCare- ja kirpputorimyymälöihin sekä Helsingissä sijaitseviin Joulupata-kontteihin. Tavaralahjoituksista lelut ovat avunsaajien keskuudessa erityisen toivottuja.

Tavaralahjoituksia vastaanottavia iCare-myymälöitä on yhteensä 11 kappaletta Helsingissä, Espoossa, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Jämsässä, Parkanossa, Tampereella ja Turussa. Kirpputoreja on Kouvolassa, Lahdessa, Turengissa ja Vantaalla yhteensä kuusi. Tarkat sijainnit löytyvät osoitteesta joulupata.fi. Joulupata-kontit sijaitsevat Helsingissä Kolmen sepän patsaalla ja Hakaniemessä.

Joulupadan vapaaehtoiset tärkeässä roolissa

Ilman Joulupata-keräyksen vapaaehtoistoimintaa ja yritysyhteistyötä moni apua tarvitseva jäisi ilman tukea.

Suuri määrä vapaaehtoisia, yrityksiä ja yhteisöjä on taas ollut mukana varmistamassa, että Joulupata-keräys onnistuu ja kotimaan vähävaraiset saavat tarvitsemansa avun. Patavahtien lisäksi mukana talkoissa ovat muun muassa Lions Club, Abloy Oy, Make it Simple, Anton Sucksdorff, Dentsu, Otto Tuotanto, S-ryhmä, K-ryhmä, Suomalainen Kirjakauppa, Helsingin Villasukkatehdas, OP Ryhmä, Otavamedia, Yle, MTV Media, Discovery Networks, Clear Channel, Ulcona, Bauer Media, Aller Media, Radio Helsinki, Tori.fi ja Tietoset Finland Oy.

Pelastusarmeija ja Joulupata-keräys lyhyesti

Pelastusarmeija toimii 132 maassa auttaen miljoonia ihmisiä aina siellä missä tapahtuu, myös kriisi-, maanjäristys-, tulva-, pandemia- ja sota-alueilla. Pelastusarmeija perustettiin Englannissa vuonna 1865. Suomessa Pelastusarmeija on toiminut vuodesta 1889, eli yli 130 vuoden ajan. Toimintaa on tällä hetkellä noin 24 paikkakunnalla.

Joulupata-keräys järjestetään yli 30 maassa, ja se on kansainvälisen Pelastusarmeijan (The Salvation Army) tärkein keräys. Joulupata-keräys on järjestetty Suomessa vuodesta 1906 alkaen.

Keräyslupa

Keräyslupa: RA/2016/881 POLIISIHALLITUS 15.12.2016 1.1.2017 – 31.12.2021

Pelastusarmeija

Vastaa