Nenäpäivää vietetään 12.11. – tänä syksynä kampanja muistuttaa kiitoksen tärkeydestä

Nenäpäivää vietetään tasan kuukauden päästä perjantaina 12. marraskuuta iloisen kiitollisissa tunnelmissa: poikkeusajoista on selvitty ja suomalaisten harmaa marraskuukin on täynnä kiitollisuuden aiheita. 15. Nenäpäivässä muistellaan menneitä ja kiitetään kaikkia keräykseen vuosien aikana osallistuneita; yhdessä on saatu aikaan valtavasti hyvää. Lahjoittamalla voi lisätä ilon aiheita maailmaan ja antaa apua sinne, missä sitä nyt erityisesti tarvitaan. 

Nenäpäivän suora lähetys ilahduttaa koko illan Yle TV1:llä

Neljän tunnin suora lähetys viihdyttää ja kerryttää hyväntekeväisyyspottia maailman lapsille Yle TV1:llä ja Yle Areenassa Nenäpäivänä perjantaina 12.11. kello 19 alkaen. Illan aikana palataan Piia PasasenErnest Lawsonin ja Jenni Kokanderin johdolla menneiden Nenäpäivien koskettavimpiin hetkiin, sekä iloitaan onnistumisista koko kansan tuntemien nenien kanssa. 

Auttamassa mukana ovat Aikuiset-sarjan Oona (Anna Airola) ja Arttu (Elias Salonen), Siskonpedistä tutut Krisse SalminenSanna Stellan ja Niina LahtinenFakta homman Hansu (Riitta Havukainen) ja Pirre (Eija Vilpas) sekä elävät legendat Esko RoineAsko Sarkola ja Heikki Nousiainen – luvassa siis takuulla aimo annos hersyvää huumoria monenlaiseen makuun! Lisäksi kiitoksensa välittävät Suomen Supernanny Pia PenttalaJoalin ja Janne Kataja

Tarjolla on ikimuistoisia hetkiä myös musiikin parissa, kun lavalle nousevat muun muassa Sanni, Haloo Helsinki!KasmirPete ParkkonenGasellit, IltaIsac ElliotJannaViivi sekä Voice of Finlandista tuttu parivaljakko Elise-Juliette ja Redrama

Nenäpäivää vietetään Ylellä monen ohjelman voimin

Nenäpäivän suoran lähetyksen lisäksi hauska hyvän tekeminen näkyy ja kuuluu monella Ylen kanavalla ja eri ohjelmissa. Strömsössä leivotaan Nenäpäivän kunniaksi omenapiirakkaa Micke Björklundin rakkaalla reseptillä, ja Puoli seitsemän Mikko Kekäläinen ja Ella Kanninen hauskuuttavat katsojiiaan Nenäpäivän lypsyhaasteen merkeissä. Nenäpäivää voi viettää myös Summerin somessa ja Pavlovin Rottien pelistriimin parissa. Viikko Nenäpäivän jälkeen päästään tietenkin kokemaan Nenäpäivän hauskimmat ja koskettavimmat hetket uudelleen Sohvaperunoiden seurassa.

Radiokanavilla Nenäpäivää vietetään maratonlähetysten merkeissä: Kultainen Venla -voittaja YleX Naurumaratonin Ville “Viki” Eerikkilä ja Juuso “Köpi” Kallio  hauskuuttavat kuulijoitaan 42 tunnin ajan, Radio Suomi ilahduttaa kuulijoitaan 12 tunnin valtakunnallisella Nenäpäivä-lähetyksellä ja X3M-kanavalla kuullaan ennätyspitkä 66 tunnin ja 6 minuutin Kjell “From Hell” Simosasin luotsaama maratonlähetys. 

Nenäpäivä tehdään yhdessä kumppanien kanssa

Nenäpäivä ei olisi mitään ilman yhteistyökumppaneita. Pääyhteistyökumppanina jatkaa jo neljättä vuotta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Yhdessä heidän kanssaan Nenäpäivässä nostetaan tänä vuonna esiin opettajien tekemää arvokasta työtä niin suomalaisten kuin maailman lasten hyväksi. 

Kampanjassa on myös joka vuosi mukana kattava kirjo muita tärkeitä yhteistyökumppaneita, joiden kautta Nenäpäivän viesti kiirii laajoille joukoille ja osallistaa suomalaisia mukaan. Tänä vuonna mukana ovat muun muassa KotipizzaFazer AitoVermanin Minisun D-vitamiinitHeltti, KattokeskusDermosilPaaPii DesignKumma-kustannusMyssyfarmiKraton ChemicalElisa sekä EY

Nenäpäivän markkinointia ja viestintää tukevat osaamisellaan Drama Queen CommunicationsMonochromeLM SomecoGeneraxion ja M-BrainJCDecauxNostemedia ja Mall Voice puolestaan pitävät huolen, että Nenäpäivän lähestyminen huomataan. 

Nenäpäivä haluaa kutsua jokaisen suomalaisen mukaan auttamaan maailman lapsia. Nenäpäivään voi osallistua kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla, seurakunnissa ja harrastusporukoissa. Onnentonni-yrityslahjoituskampanja kutsuu yritykset mukaan auttamaan maailman lapsia. Nenäpäivässä hyväntekeminen saa olla helppoa ja hauskaa. 

Nenäpäivä-säätiö

Vastaa