Kryptovaluutta – Mitä se on, mitä sille on käynyt ja millainen se on tänään

Kryptovaluutta eli digitaalinen valuutta on vuosi vuodelta muuttunut oleellisemmaksi. Toki kun kyse on valuutasta niin jokaisessa eri kryptovaluutassa on oma kurssinsa eli arvo. Kurssit näissä vaihtelee päivittäin, samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin kurssi mutta millä tavalla juuri kryptovaluutat ovat muista poikkeavia?

Jotta ymmärtäisimme mitä kryptovaluutta tänä päivänä on, meidän pitää katsoa mitä se on ollut, mitä kaikkea sille on tapahtunut ja miten se on vaikuttanut kaupankäyntiin.

Kryptovaluutan alku

Tunnetuimpien kryptovaluuttojen kesken ehkä kaikille tutuin on Bitcoi.n joka sai alkunsa tammikuussa 2009, eli yli 11 vuotta sitten. Valuuttojen joukossa se on siis aika nuori mutta kryptoissa ja ylipäätänsä digitaalisena “tuotteena” se on todella vanha mutta silti suosittu. Aikoinaan Bitcoin (btc) oli kymmenien senttien luokkaa arvoltaan, tämä on siis ihan alkuaikoja. Itseasiassa ensimmäinen kerta. kun Bitcoineja käytettiin maksuna oli kun henkilö osti kaksi pizzaa Floridan Papa John’s pizzeriasta, tuolloin näiden kahden pizzan hinnaksi tuli 10.000 bitcoinia joka olisi tänä päivänä 79 miljoonaa euroa (1BTC = 7,900€). Aika hintava pizza eikö!

Jos nykyään haluat itse lähteä kryptojen maailmaan, niin virolainen Mediainvesting ja yrityksen kotisivut tarjoavat mielenkiintoisia linkkejä ja etuisuuksia. Kryptovaluutat varsinaisena sijoitusvälineenä voi olla hyvinkin tuottoisa.

Kryptovaluutat käyttöön

Kryptovaluuttojen käyttöön on olemassa omia digitaalisia lompakkoja, joita löytyy monta erilaista, pääsääntöisesti nämä ovat turvallisia, mutta osa on paremmin suojattuja kuin toiset ja varmistavat, etteivät noviisikäyttäjät vahingossa menetä talletuksiaan..

Bitcoin jopa nousi räjähtävästi arvoltaan syksyllä vuonna 2017, hipaisten 20,000 euron tuntumassa. Se kuitenkin laski siitä ajan kuluessa eikä se ollut kuin hetken kohokohdassa, minuutteja maksimissaan. Esimerkiksi tällä hetkellä sen arvo on noin 7500 dollaria ja sen tulevasta arvonkehityksestä liikkuu todella kovia huhuja.

Kryptovaluutoista kirjoitellaan aina silloin tällöin sekä hyvässä että pahassa, mutta näin 2020 luvun aluksi on enemmän huomiota saanut itse teknologia.

Kryptovaluutat käytössä

Mihin Bitcoinia sitten käytetään? No niille on oikeastaan parikin käyttötapaa, toinen on ostokset, ja toinen on sitten niihin sijoittaminen, jälkimmäinen toki todella riskialtis verrattuna muihin sijoitusmahdollisuuksiin. Moni verkkokauppa ja nettikasino hyväksyy Bitcoinin yhtenä maksutapana, joissa niitä sitten myös usein käytetään.

Kryptovaluutat ovat mielenkiintoinen kohde, jos sijoitusvarallisuutta on muutamia tuhansia laittaa eri valuuttoihin. Lohkoketjut ja niihin liittyvät teknologiat kehittyvät, ja jotkin näistä monista kryptovaluutoista tuottavat sijoittajilleen kymmenien, jollei satojen prosenttien tuottoprosentit.

Krypto-ostoksille

Mistä niitä sitten saa? Tähänkin on monta vaihtoehtoa. Joko ns. “kaivamalla” jolloin käytetään termiä “bitcoin mining” johon vaaditaan erikseen siihen tarkoitettua tehokasta tietokonetta, aikoinaan perus kotikone pystyi tähän mutta ajan muuttuessa sen vaatimukset ovat nousseet. sitten taas on niiden ostaminen eri vaihtokauppa sivuilta, kannattaa huomioida, että näiden eri osto ja myyntipaikkojen hinnat vaihtelee ,jonka vuoksi moni yrittää tehdä sillä voittoa siten että ostaa toiselta sivulta hieman halvemmalla ja myy sitten toisella vähän kalliimmalla. Sitten taas on yrityksiä, useimmiten erilaiset blogit taikka uutistoimistot, jotka hakevat freelancer kirjoittajia ja jotka maksavat artikkeleista sitten sanamäärän tai artikkelin mukaisesti tietyn määrän bitcoineissa. Palkka on saneltu euroissa mutta sitten sen hetkisen kurssin mukaisesti maksetaan bitcoineissa. Tämä voi olla hyvä, jos etsit vapaa-ajalle jotain tekemistä ja tykkäät kirjoittaa, kuvittele jos olet kerännyt jossain vaiheessa kokonaisen bitcoinin tai parin verran jo ja kurssi pomppaakin jälleen sinne 20,000 euroon tai yli.

Toki muitakin kryptovaluuttoja löytyy, näihin lukeutuu Ethereum (ETH) joka on toinen todella suosittu kryptovaluutta, ja moni digitaalisten tuotteiden kaupankävijä suosiikin sitä sen sopivan hinnan takia, tällä hetkellä se on (1ETH = 171,81€).

Monia pieniäkin on kuten Dogecoin jonka arvo on vain 2 senttiä eikä niillä tällä hetkellä edes oikein voi mitään tehdä ja hyvin epätodennäköistä että Dogecoin koskaan nousee oleelliseksi.

Aika näyttää mitä kaikkea kryptovaluutalle tapahtuukaan ja miten se löytää oman paikkansa maailman vaihdantatalouden maksuvälineenä.

Vastaa