Heurekan Katastrofien keskellä -näyttelyssä harjoitetaan yhdessä resilienssitaitoja luonnonvoimien kohtaamiseksi

Tiedekeskus Heurekassa 20.11. avautuvassa Katastrofien keskellä -näyttelyssä yleisö rakentaa yhdessä resilienssiä eli kriisinkestävyyttä pelimäisillä näyttelykohteilla ja kohtaa luonnonvoimia audiovisuaalisina videotaideteoksina. Näyttelyssä tutustutaan myös luonnonvoimien vaikutuksiin tositarinoiden kautta.

Elämme mullistusten maailmassa. Joka päivä jossain tulvii, myrskyää, maa järisee tai maastopalo alkaa kyteä. Ilmastonmuutos kiihdyttää sään ääri-ilmiöitä ja niiden muodostamat uhat ovat entistä arvaamattomampia. Toisaalta luonnonvoimien aiheuttamat tuhot ovat vähentyneet merkittävästi, sillä monet seurannan, varoittamisen ja evakuoinnin järjestelmät ovat kehittyneet.

Katastrofien keskellä meitä auttavat tiedon ja varautumisen lisäksi erityiset voimamme: yhteistyö ja luottamus. Niiden avulla rakennetaan yhteistä kriisinkestävyyttä eli resilienssiä. Todellista resilienssiä osoittavat sellaiset tilanteet, joissa luonnonvoiman iskua saadaan pehmennettyä ja katastrofi estettyä.

Katastrofien keskellä -näyttelyssä kävijät kulkevat katastrofin eri vaiheiden läpi. Aluksi tutkitaan ja harjoitetaan yhteisiä resilienssitaitoja, jonka jälkeen luonnonvoimat – tulva, myrsky, maastopalo ja maanjäristys – kohdataan audiovisuaalisina videotaideteoksina. Valtavien luonnonvoimien vaikutuksiin tutustutaan eri puolilta maailmaa tulevien voimaannuttavien tositarinoiden kautta.  

– Luonnonvoimat esitetään näyttelyssä taiteen keinoin immersiivisinä tilateoksina. Moniaistiset kokemukselliset huoneet, joissa kolmiulotteisille pinnoille toteutettuihin videoprojisointeihin yhdistyy äänimaailma, kiehtovat niin aikuisia kuin lapsiakin. Tilateosten videoprojisoinnit on suunnitellut unkarilainen valo- ja videomapping-taiteilija László Zsolt Bordos (Bordos.ArtWorks), jonka teoksia on nähty ympäri maailman ja Suomessakin Lux Helsingissä tuomiokirkon julkisivuun toteutettuna, kertoo näyttelyn projektipäällikkö Joonas Juutilainen.

Yhteistä resilienssiä luonnonvoimien kohtaamiseksi rakennetaan näyttelyssä pelimäisillä kohteilla. Näillä tuodaan esiin tapoja, joilla yhteistyö saadaan toimimaan ja rakennetaan keskinäistä luottamusta. Kuinka katastrofiapu kuljetetaan yhdessä perille? Miten korjataan vaurioitunut kaupunki, kun yhteistä kieltä ei ole?

– Näyttelyn tavoitteena on havahduttaa, voimaannuttaa ja herättää toivoa. Vaikka elämme maailmassa, joka on mullistusten kourissa monella tapaa, meissä on yhteistä potentiaalia vahvistaa yhteisöjämme ja rakentaa kestävämpiä yhteiskuntia. Katastrofien keskellä yhteistyö ja luottamus ovat resilienssin ydin. Haastavasta aiheesta teimme koko perheelle sopivan näyttelyn, joka herättää toivoa ja tarjoaa välineitä käsitellä näitä aiheita myös lasten kanssa, toteaa Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski

Näyttelyn sisältöä on suunniteltu yhteistyössä laajan asiantuntijajoukon kanssa. Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) ja 72 tuntia -varautumissuositus, Suomen Punainen Risti (SPR), Humanitaarisen logistiikan instituutti HUMLOG (Hanken) sekä Maa- ja vesitekniikan tuki ry. Lisäksi Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt apurahan näyttelylle. Katastrofien keskellä -näyttely on osa tutkitun tiedon teemavuoden ohjelmaa.

Näyttely on Heurekan omaa tuotantoa ja se viedään Heurekasta myöhemmin kansainvälisenä vientinäyttelynä myös maailman muihin tiede- ja näyttelykeskuksiin. Heurekassa näyttely on esillä lähes kaksi vuotta lauantaista 20.11.2021 alkaen syyskuuhun 2023 asti.

Katastrofien keskellä -näyttelyn lisäksi Heurekan planetaarion ohjelmistoon on tulossa 21.12.2021 uusi luonnonvoimista kertova elokuva Muuttuva maapallo (Dynamic Earth). Palkintoja keränneessä planetaarioelokuvassa tutustutaan planeettamme moottoriin, ilmastoon. Satelliittidataan ja tietokonesimulaatioihin perustuvat visualisoinnit johdattavat elokuvan katsojat muun muassa hurrikaanin pyörteisiin, valtamerten syvyyksiin ja tulivuorten uumeniin.

Tiedekeskus Heureka

Vastaa