Enemmistö pientaloasujista pitää vedenkäytön seuraamista tärkeänä

Lähes 90 prosenttia pientaloasukkaista pitää vedenkäytön seurantaa tärkeänä, selviää Uponorin toteuttamasta tutkimuksesta. Tärkeimmäksi syyksi koetaan vesivarojen suojelu, mutta etenkin nuoret haluavat seurata vedenkäyttöään myös rahan säästämiseksi.  

Uponor ja Rakentaja.fi selvittivät touko–kesäkuussa 2021 toteutetussa tutkimuksessa pientaloasukkaiden vedenkäyttöä. Kysely julkaistiin Uponorin Facebook-sivulla sekä Rakentaja-fi-sivustolla ja siihen osallistui kaikkiaan noin 1 300 vastaajaa ympäri Suomea. Heistä 76 prosenttia asui omakoti-, pari- tai rivitalossa, ja tutkimuksessa keskityttiin heidän vastauksiinsa.

Tutkimus toteutettiin nyt toista kertaa. Edellinen vedenkäyttötutkimus tehtiin loppuvuodesta 2019.

Vesivarojen säästäminen kiinnostaa etenkin naisia

Tutkimustuloksissa ei ole suuria eroja verrattuna vajaan kahden vuoden takaiseen tutkimukseen. Vedenkäytön seuranta näyttäisi kiinnostavan nyt hieman harvempaa vastaajaa kuin loppuvuodesta 2019. Suurin osa pientaloasukkaista kuitenkin pitää vedenkäytön seurantaa tärkeänä: vain 12 prosenttia oli sitä mieltä, ettei käyttöä tarvitse seurata lainkaan.

Puolet vastaajista haluaa seurata vedenkulutustaan luonnonvarojen säästämiseksi. Etenkin naisille tämä oli tärkeää. Heistä 57 prosenttia kertoi, että kulutusta pitäisi seurata vesivarojen säästämiseksi, kun miehistä samaa mieltä oli 46 prosenttia.

Rahansäästö on tärkein syy vedenkulutuksen seurantaan etenkin nuorilla. Alle 25-vuotiaista vastaajista miltei 60 prosenttia halusi seurata kulutustaan säästääkseen rahaa, 25–44-vuotiaille puolestaan oli yhtä tärkeää säästää vesivaroja ja rahaa.

Kaikista vastaajista hieman alle 40 prosentille rahansäästö oli tärkein syy seurata vedenkulutusta.

Modern open dishwasher mounted in kitchen furnitures

Vesivahingon riski huolettaa kaikenikäisissä taloissa

Vesivuotovahti on edelleen melko harvassa pientalossa. Vain viidennes vastaajista oli hankkinut kotiinsa vesivuotovahdin, mutta hieman useampi näyttäisi nyt harkitsevan sen hankintaa.

Eniten vesivuotovahteja oli hankittu alle 20 vuotta vanhoihin taloihin, joissa miltei kolmanneksessa oli vesivuotovahti. Hankintaa harkitsevat eniten yli 30 vuotta vanhassa talossa asuvat. Heistä 14 prosenttia kertoi harkinneensa vahdin hankintaa.

– Vesivuotovahti on hyvä turva etenkin kotitalouksiin, joissa käyttövesiputkiston remontti on vielä tekemättä. Isoilta vahingoilta ehditään välttyä, ja monet vakuutusyhtiöt myös myöntävät vakuutusmaksuihin alennuksia vesivuotovahdin hankkineille, toteaa palvelukonseptipäällikkö Terhi Klemetti Uponorilta.

Vastaajista 40 prosenttia kertoi olevansa huolissaan mahdollisesta vesivahingosta.

– On hieman yllättävää, että vesivahingon riski huolettaa yhtä paljon kaikenikäisissä taloissa, vaikka esimerkiksi vakuutusyhtiöiden antamien tietojen perusteella riski kasvaa huomattavasti yli 20 vuotta vanhoissa taloissa, Klemetti sanoo.

Viiden ja kymmenen minuutin suihkulla on eroa

Eniten vettä kotitalouksissa kuluttavat peseytyminen, pyykin- ja astianpesu, wc:n käyttö sekä pihan kastelu. 

– Ilahduttavaa on, että kaikista vastaajista 66 prosentilla on kodissaan vettä säästävä wc-istuin, ja alle 20 vuotta vanhassa talossa asuvilla jo 80 prosentilla. Lisäksi 76 prosenttia kertoi, että heillä on kodissaan uusi tai uutta vastaava astianpesukone.

Noin puolet vastaajista pesee pyykkiä useamman kerran viikossa. Joka päivä pyykkiä kertoi pesevänsä alle 10 prosenttia vastaajista.

Etenkin kuivina, kuumina kesinä pihakasvien kasteluun voi kulua merkittäviä määriä vettä. Vajaa puolet vastaajista kertoi kuitenkin, ettei kastele pihakasveja lainkaan, ja reilu kolmannes ilmoitti kastelevansa kasveja vain jonkin verran. Viidenneksessä talouksista pihakasveja kasteltiin paljon.

Vastaajista 60 prosenttia kertoi peseytyvänsä päivittäin ja suurin osa sanoi viipyvänsä suihkussa 10–15 minuuttia. Vain 4 prosentilla suihkussa käynti kesti alle 10 minuuttia, kun edellisessä tutkimuksessa lyhyt, 5 minuutin suihku riitti vielä yli neljäsosalle vastaajista.

Peseytymiseen kuluu kodeissa eniten vettä. Keskimäärin suihkussa vettä kuluu noin 12 litraa minuutissa, mutta vanhoista suihkusekoittimista vettä voi virrata jopa 20 litraa minuutissa.

– Suihkussa vietetyllä ajalla on siis huomattava merkitys kulutukseen.

Klemetti muistuttaa, että kodin vedenkulutuksen seuraamiseen on nykyisin olemassa tehokkaita keinoja. Uponorin muutama vuosi sitten markkinoille tuoman Phyn Plus -vedenvalvontayksikön avulla kulutusta ja käyttötapoja voidaan seurata yksityiskohtaisesti kuukauden, päivän tai jopa tunnin tarkkuudella.

– Tarkat kulutustiedot auttavat ymmärtämään omaa vedenkäyttöä ja vähentämään vedenkulutusta.

Phyn Plus myös estää vesivahingot ja tarkistaa koko putkiston kunnon päivittäin, joten pienimmätkään piilovuodot eivät jää havaitsematta. Esimerkiksi jatkuva pieni vuoto vaikkapa wc-istuimessa voi valuttaa vettä viemäriin satoja kuutioita vuositasolla.

Uponor

Vastaa