Talvirenkaista ei ole pulaa

Talvirenkaiden, erityisesti nastarenkaiden, saatavuus puhuttaa autoilijoita. Euromasterilla ei ole rengaspulaa, vaikka ostajat ovat olleet liikkeellä normaalia aikaisemmin. Varastot on täydennetty ajoissa ja valikoima liki tavanomaisella tasolla. Jo korona toi omat haasteensa renkaiden saatavuuteen mm. rajusti kohonneiden kuljetuskustannusten vuoksi, ja tilannetta on hankaloittanut entisestään Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Monella rengasvalmistajalla oli tehtaita Venäjällä, jossa valmistettiin erityisesti nastarenkaita. … Lue lisää

Itärajan esteaidan pilotointi käynnistyy

Hallitus esittää vuoden 2022 neljännessä lisätalousarvioehdotuksessaan kuuden miljoonan euron rahoitusta itärajan esteaidan pilotointiin. Rajavartiolaitos käynnistää pilotoinnin hankinnan. –   Pilotoinnissa testataan hankkeen toimeenpanoa rakentamalla noin kolmen kilometrin mittainen esteaita Kaakkois-Suomen alueelle. Lisäksi Rajavartiolaitos laatii esteaidan tärkeimpien kohdealueiden toteutussuunnitelmat, mikäli hallitus esittää rahoituksen niiden rakentamiseksi, sanoo hankepäällikkö Ismo Kurki Pilotoinnista ei järjestetä julkista kilpailutusta eikä hankintailmoitusta julkaista. … Lue lisää

Nyt saa viettää kotimaista kekriä!

Kekri on suomalaisten oma sadonkorjuujuhla. Nyt syksyllä on kekrin aika. Maa- ja kotitalousnaiset on elvyttänyt kekriperinnettä jo usean vuoden ajan. Kekrin keskiössä ovat kotimainen ruoka, yhdessäolo ja elinvoimaisen maaseudun arvostaminen. ”Mitä jos tänä vuonna vietettäisiin amerikkalaisen halloweenin sijasta kotimaista kekriä’”, ehdottaa järjestöpäällikkö Helena Velin. Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta. ”Nykyajan kekri voi olla vaikka mökin talvikuntoon laitto … Lue lisää

Fingrid toivoo vihreää valoa pohjoismaisille reservimarkkinoille

Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ovat valmistelleet yhteisten pohjoismaisten markkinoiden käyttöönottoa automaattisen taajuudenpalautusreservin kapasiteetille jo usean vuoden ajan. Tähän liittyen yhtiöt ovat lähettäneet sääntelyviranomaisille selvityksen markkinoiden käyttöönotosta. Pohjoismaiset markkinat edistäisivät markkinoiden toimivuutta lisäämällä tarjoajien määrää ja likviditeettiä sekä parantaisivat reservien saatavuutta ja sitä kautta käyttövarmuutta. Voimajärjestelmän reservit ovat keskiössä sähkön korkean laadun ja voimajärjestelmän toimivuuden varmistamisessa. Vuonna 2020 … Lue lisää

Heurekan H18 Halloween aikuisten illassa kummallisuudet ja outoudet pääsevät valloilleen

Yleisön toivoma Heurekan H18 Halloween aikuisten ilta on jälleen täällä! Perjantaina 28.10. klo 19–24 Heureka avaa ovensa kaikelle kummalle ja oudolle. Kummitukset, oudot ilmestykset ja hämmentävät asiat saavat heurekamaisen käsittelyn, kun asioita lähestytään tieteen näkökulmasta. Vain aikuisille tarkoitetussa tapahtumassa on luvassa Halloween-teemaista sopivaa ohjelmaa. Tarjolla on työpajoja verestä, hohtavasta kemiasta ja illuusioista sekä asiantuntijapuheenvuoroja kummituksista, … Lue lisää

Vähävaraisten avuntarve kasvaa tänä talvena Suomessa

Elinkustannusten noustua moni Suomessa sinnittelee tulevana talvena selviytymisen rajalla, kun kodin pitäminen riittävän lämpimänä tai kunnollinen ateria maksavat liikaa. Lämmityskustannusten, ruuan ja polttoaineen hintojen nopea nousu iskee pahiten  jo valmiiksi kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Suomen Köyhyysraportin 2021 mukaan jopa joka kuudes suomalainen elää tällä hetkellä köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla. Joka toinen heistä on pienituloinen. Ruoka-apua … Lue lisää

Hyväkuntoiset talvirenkaat tärkein turvavaruste – alle sään ja kelin mukaan

Talvirenkaita tulee käyttää, jos sää tai keli sitä edellyttää marras–maaliskuun aikana. Sää- ja keliperusteisuus talvirenkaiden käyttöönotossa merkitsee kuljettajalle tarkempaa ajo-olosuhteiden seurantaa. Henkilöauton talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden on oltava vähintään 3,0 mm. Henkilö- ja pakettiautoissa on käytettävä Suomessa talvirenkaita 1.11.–31.3. välisenä aikana, jos sää tai keli sitä edellyttää. Talvirengasvaatimus koskee myös erikoisautoja, moottoripyöriä, mopoja ja kolmi- ja … Lue lisää

Perinteinen kekri suosii kotimaista ruokaa

Maa- ja kotitalousnaiset (MKN) on kotimaisen kekriperinteen vaalija. Kekriviikkojen pääosassa on suomalainen lähellä tuotettu ruoka, yhteisöllisyys ja koko sen ympärille nivoutuva elinvoimainen maaseutu. Tänä vuonna kekriviikkoja vietetään 17.10-6.11. Maa- ja kotitalousnaiset alkoi elvyttää suomalaiseen perinteeseen kuuluvaa kekriä Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Perinteiseen kekrin juhlintaan kuului ennen vanhaan ruualla ja juomalla herkuttelu pitkän ja työlään satokauden jälkeen. Sadon … Lue lisää

Selvitys: Suomalaisten yritysten varautuminen materiaaliriskeihin puutteellista

Suomalaiset teknologiayritykset ovat tietoisia kriittisiin metalleihin liittyvistä toimitusriskeistä mutta luottavat silti niiden saatavuuteen, selviää Teknologiateollisuus ry:n tuoreesta selvityksestä. Geopoliittisen tilanteen lisäksi materiaalien saatavuuteen ja hintaan on vaikuttanut vihreän siirtymän aiheuttama mineraalisten raaka-aineiden kysynnän voimakas kasvu. Huoltovarmuuden parantamiseksi on olemassa ratkaisuja, mutta ne vaativat investointeja. Suomi on koko muun Euroopan tavoin pitkälti riippuvainen Kiinasta useimpien kriittisten … Lue lisää

Suomalaisten halu siirtää sähkönkäyttöä ruuhkahuippujen ulkopuolelle on kasvanut

Jakeluyhtiö Caruna toteutti syyskuussa 2022 kyselyn*, jossa selvitettiin suomalaisten asenteita sähkönkulutuksesta ja energiankulutuksen tehostamisesta. Viimeksi suomalaisten asenteita energiansäästöön kysyttiin maaliskuussa 2022, jolloin suomalaiset olivat jo selvästi valmiita muuttamaan sähkön käyttöään. Halu joustaa on kuitenkin kasvanut edelleen.   Suurin osa suomalaisista on valmis tasaamaan sähkönkulutustaan  Suurin osa (92 %) suomalaisista suhtautuu myönteisesti sähkönkulutuksen tasaamiseen ruuhkahuippujen ulkopuolelle. Myönteisimmin sähkönkulutuksen tasaamiseen … Lue lisää