Talvirenkaista ei ole pulaa

Talvirenkaiden, erityisesti nastarenkaiden, saatavuus puhuttaa autoilijoita. Euromasterilla ei ole rengaspulaa, vaikka ostajat ovat olleet liikkeellä normaalia aikaisemmin. Varastot on täydennetty ajoissa ja valikoima liki tavanomaisella tasolla.

Jo korona toi omat haasteensa renkaiden saatavuuteen mm. rajusti kohonneiden kuljetuskustannusten vuoksi, ja tilannetta on hankaloittanut entisestään Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Monella rengasvalmistajalla oli tehtaita Venäjällä, jossa valmistettiin erityisesti nastarenkaita.

”Yleisesti ottaen talvirenkaiden, myös nastarenkaiden, saatavuus on hyvä. Esimerkiksi yleisimpiä rengaskokoja on meillä hyvin varastossa”, rauhoittelee Euromasterin Pohjoismaiden ostoista vastaava Vesa Lindén. ”Toki joistain harvinaisemmista rengasko’oista voi olla pulaa. Kun valmistajien tuotantokapasiteetti on pienempi kuin normaalisti, jostain on karsittava.”

Mahdolliseen rengaspulaan varauduttiin jo hyvissä ajoin, kun ennakkotilauksia tehtiin keväällä enemmän kuin vuosiin. ”Vaikutuksia voi silti olla esimerkiksi merkkivalikoimaan”, kertoo Lindén. ”On mahdollista, että jotain tiettyä merkkiä ei ole saatavilla asiakkaan haluamassa koossa, mutta Euromasterilta vaihtoehtoinen merkki löytyy lähes aina. Ison talon etu on laaja merkkivalikoima eri hintaluokissa, joten korvaavaksi vaihtoehdoksi voi löytyä jopa useampikin merkki.”

Lindén huomauttaa, että kitkarenkaiden saatavuus on lähes normaalilla tasolla. Sen sijaan pakettiauton renkaiden tilanne on haastavampi kuin henkilöautopuolella, mutta niihinkin löytyy Euromasterilla vaihtoehtoja.

Osa autoilijoista on varautunut mahdolliseen rengaspulaan hankkimalla talvirenkaat normaalia aikaisemmin. ”Myös Euromasterilla talvirenkaita on myyty tänä kesänä ja alkusyksystä kuluttajille paljon tavanomaista enemmän”, sanoo Lindén.

Hankala talouden tilanne hintojen nousuineen luo paljon epävarmuutta tulevaan talveen, ja moni autoilija voi myös miettiä, lykkäisikö uusien talvirenkaiden hankintaa myöhemmäksi. ”Kannattaa kuitenkin muistaa, että loppujen lopuksi hyvät talvirenkaat ovat turvallisen ajon kannalta melko edullinen investointi”, sanoo Lindén. ”Kehnoilla talvirenkailla liukkaalla ajokelillä ajettaessa riski joutua onnettomuuteen on suuri, ja isojakin vahinkoja voi sattua. Talvirenkaita kyllä riittää.”

Suomen Euromaster Oy

Vastaa