Yli 750 000 henkilön tuloraja ylittyi loppuvuodesta – tarkista uusi verokorttisi, niin vältyt yllätyksiltä ensi joulun alla

Nyt on vuoden suosituin hetki muokata tuoretta verokorttia. Jos työtilanne tai tulot ovat muuttuneet, verokortin tulorajaakin pitää todennäköisesti päivittää. 

Viime vuonna yli 750 000 henkilön tulot ylittivät verokorttiin merkityn tulorajan. Tämä tarkoittaa, että heitä verotettiin loppuvuodesta lisäveroprosentilla, joka on selvästi perusveroprosenttia korkeampi.  

– Vaikka yli 2 miljoonaa henkilöä teki viime vuoden aikana muutoksia verokorttiinsa, harmillisesti kaikki eivät muistaneet tai huomanneet muokata omaansa. Tämä tarkoittaa, että joulukuun tilipäivä on ollut monessa taloudessa ikävä yllätys, sanoo ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnosta.  

Verohallinto arvioi verokortin tulorajan henkilön aikaisempien tulojen perusteella. Jos työtilanteessa tai tuloissa on ollut muutoksia, kannattaa tilata uusi verokortti ajantasaisilla tulotiedoilla.   

Verokortin tuloraja tarkoitettu 11 kuukaudelle 

Jotta oman verokortin tuloraja riittää koko vuoden tuloille, se kannattaa tarkistaa nyt. Vuoden 2022 verokortti löytyy OmaVerosta.  

Jos Verohallinnon tekemä arvio tänä vuonna saatavista tuloista vaikuttaa olevan pielessä, kannattaa tehdä uusi verokortti OmaVerossa. 

– Kun tuloraja ja veroprosentti ovat heti alkuvuodesta oikean suuruiset, maksaa tuloistaan veroja tasaisesti pitkin vuotta, Ylitalo sanoo.  

Verokorttiin merkitty tuloraja on tarkoitettu helmi-joulukuulle, ei siis koko kalenterivuodelle.  

– Osa ihmisistä tekee tarpeettomasti uuden verokortin, koska pitää erehdyksessä verokorttiin merkittyä tulorajaa koko vuoden tulorajana. Verokortin alareunasta löytyy kuitenkin arvio koko vuoden tuloista, Ylitalo sanoo.   

Nyt on suosituin aika muuttaa alkaneen vuoden verokorttia: viime vuoden tammikuussa tehtiin yli 360 000 uutta verokorttia. 

75 prosenttia kaikista verokorttihakemuksista tehtiin vuonna 2021 OmaVerossa.  

Paperiset verokortit saapuvat tammikuun puoliväliin mennessä 

Paperiset verokortit saapuvat asiakkaille vaiheittain, kuitenkin viimeistään tammikuun puoleen väliin mennessä.  

Verohallinnon paperipostista voi luopua ottamalla käyttöön Suomi.fi-viestit. Sen jälkeen saa sähköposti-ilmoituksen aina, kun OmaVerossa on uutta veroasiaa.  

– Paperisten verokorttien postitus maksaa vuodenvaihteessa noin kolme miljoonaa euroa. Siksi toivomme, että asiakkaat siirtyisivät käyttämään Suomi.fi-viestejä, sanoo viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki.  

Valtaosa verokorteista käyttöön helmikuussa 

Tarkistamisen ja mahdollisen muokkaamisen jälkeen uusi verokortti pitää toimittaa tulojen maksajalle tai varmistaa, että maksaja saa verokortin automaattisesti Verohallinnon järjestelmästä. 

Tammikuussa käytetään vielä vuoden 2021 verokorttia.  

– Poikkeuksena ovat verokortit, joihin asiakas on itse tehnyt muutoksia joulu-tammikuun aikana. Joulukuussa tehdyt verokortit tulivat voimaan vuoden alusta lähtien, tammikuussa tehdyt heti verokortin valmistuttua, Ylitalo sanoo. 

Verohallinto

Vastaa