Vuoden vapaaehtoinen -kisan kymmenen kärki on selvillä

Kansalaisareena ry:n järjestämän Vuoden vapaaehtoinen -kampanjan yleisöäänestys on päättynyt. Kilpailun kymmenen finalistia edustavat hyvin Suomen eri alueita ja vapaaehtoistoiminnan laajaa kirjoa. Finalistit ovat Espoosta, Juvalta, Jyväskylästä, Kajaanista, Kouvolasta, Kuusamosta, Loimaalta, Mäntsälästä, Raumalta ja Seinäjoelta.

Kampanjassa ehdolla olleet 89 henkilöä keräsivät yhteensä 5819 hyväksyttyä yleisöääntä. Seuraavaksi kampanjan raati kokoontuu valitsemaan Vuoden vapaaehtoisen kymmenen eniten yleisöääniä saaneen ehdokkaan joukosta. Voittaja julkistetaan ja palkitaan kansainvälisen Vapaaehtoisten päivän alla 3.12.

Kampanjassa eniten ääniä saivat seuraavat henkilöt (aakkostettu kotikunnan mukaan): Katri Suhonen Espoosta, Kari Summanen Juvalta, Ilkhom Khalimzoda Jyväskylästä, Tuula Kärnä Kajaanista, Kari Ristola Kouvolasta, Seppo Pyy Kuusamosta, Selim Temiz Loimaalta, Jari Heikkilä Mäntsälästä, Heta Heikkilä Raumalta ja Tony Taipale Seinäjoelta.

Vapaaehtoistoiminnan lähettiläs

Vuoden vapaaehtoinen -kampanjassa haetaan henkilöä, joka voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen.

Yleisö sai ehdottaa Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa alkusyksystä. Ehdokkaiksi nimettiin 89 omistautunutta vapaaehtoista. Suosikkiaan sai äänestää 29.10. saakka.

Antti Rajala, Kansalaisareenan ja raadin puheenjohtaja, erikoissuunnittelija kulttuuri- ja osallisuuspalvelut, Jyväskylän kaupunki

Paula-Sirkka Vähämäki, Vuoden vapaaehtoinen 2020

Pirkka-Pekka Petelius, Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän puheenjohtaja

Jenni Rotonen, bloggaaja, viestintäammattilainen

Laura Serkosalo, toiminnanjohtaja, Nuoren Voiman Liitto

Maria Wakeham-Hartonen, erityisasiantuntija, Demokratia- ja julkisoikeusosasto, Oikeusministeriö

Susanna Winter, kriisipuhelintoiminnan päällikkö, MIELI Suomen Mielenterveys ry

Kamilla Sultanova, puhuja, juontaja, monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden (D&I) asiantuntija

Jaana Tulla, johtaja, seura- ja jäsentoimintayksikkö, Suomen Olympiakomitea ry

Petra Bärlund-Hämäläinen, hyvinvointikoordinaattori/välfärdskoordinator, Porvoon kaupunki/Borgå stad

Vastaa