Puutarhakauppa ennätykseen 2021

Puutarhakauppa ylsi uuteen ennätykseen vuonna 2021

Edellisen vuoden puutarhakaupan myyntiennätys rikkoutui jälleen vuoden 2021 aikana. Suomalaiset puutarhaharrastajat käyttivät 25 miljoonaa euroa enemmän puutarhahankintoihin, jolloin kokonaismyynti nousi 688 miljoonaan euroon Kantar TNS Agrin Kotipuutarha-tutkimuksen mukaan.

Tämän vuoden aikana yleinen kiinnostus puutarha-asioihin on edelleen lisääntynyt, mikä näkyy puutarhamyynnin kasvuna, kertoo Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori. Ensimmäisenä koronavuonna puutarhainnostus houkutteli uusia harrastajia aloittamaan, ja nyt 2,1 miljoonassa kotitaloudessa harrastetaan jo puutarhahoitoa. Tänä vuonna uusia harrastajia ei enää tullut yhtä paljon, mutta kotitalouksien käyttämä rahamäärä puutarhakauppaan kasvoi ollen 340 € kotitaloutta kohden.

Eityisesti nuoret aikuiset ovat innostuneet viljelemään hyötykasveja vuoden 2021 aikana.

Verkkokauppa vilkastui

Vastaavasti verkkokaupan kasvu on ollut vielä voimakkaampaa kuin myymälöissä tapahtuva. Kun kokonaismyynti kasvoi neljä prosenttia, vastaava kasvu verkkokaupassa oli kahdeksan. Puutarhatuotteille tyypillistä on se, että ne ostetaan ja maksetaan verkossa, mutta moni noutaa ne edelleen paikan päältä itse. Tämä johtuu esimerkiksi kasvien herkkyydestä ja osin myös niiden ja kasvualustatuotteiden painosta ja koosta.

Koronapandemia on lisännyt intoa puuhata puutarhatöissä ja viettää aikaa omalla pihalla. Kolmasosa suomalaisista on viettänyt kuluneen vuoden aikana aikaisempaa enemmän aikaa omassa puutarhassaan joko pihallaan, mökillään tai vaikkapa puutarhamaisella parvekkeella. Timo Taulavuori kuvaa harrastuksen kiinnostavuutta sillä, että siinä näkee hyvin omien kättensä jäljen, ja kasvien parissa pystyy tekemään jotain konkreettista esimerkiksi etätyön vastapainona. Monella on ollut myös enemmän aikaa, jota on voinut viettää lähipiirissä, hän jatkaa. Myös some on innostanut puutarhahoitajia vertaistuellaan.

Uudet nuoria aikuisia

Innokkaimmat uudet harrastajat ovat 25 – 35-vuotiaita. Monelle heistä harrastus on uusi ja vienyt mukanaan. Nuoret aikuiset ovat innostuneet erityisesti syötävien kasvien viljelystä, kun taas heitä vanhemmat ikäpolvet arvostavat paljon koristekasveja puutarhassaan, arvioi ikäluokkien eroavaisuuksia Timo Taulavuori. Innostus hyötykasveihin alkoi jo ennen koronaa ja on vahvistunut kahden viimeisen vuoden aikana. Käytännössä tämä näkyi vuonna 2021 siinä, että useat hyötykasvit loppuivat myymälöistä kesken kevään sesongin aikana.

Puutarhaliitto ry

Suomalaiset ovat viettäneet enemmän aikaa puutarhoissaan.

Vastaa