Liikkuva koulu -toiminta sulautunut osaksi Tuusulan koulujen arkea

Tuusulan kouluissa lasten ja nuorten hyvinvointia lisätään osaksi koulujen pysyviä rakenteita sulautuneen Liikkuva koulu -toiminnan avulla. Koulujen yhteisessä käytössä oleva liikuntavälinevalikoima on aktiivisessa käytössä. Tuoreimpana hankintana valikoimaan on lisätty kuluvana talvena 35 suksiparia innoittamaan lapsia ja nuoria hiihdon pariin.

Liikkuva koulu -toiminta osa koulujen pysyviä rakenteita

Tuusulan kunta osallistui aktiivisesti valtakunnalliseen Liikkuva koulu -ohjelmaan omalla Tuusulan Liikkuva koulu -hankkeellaan. Sittemmin itse hankkeen päätyttyä, vuodesta 2019 lähtien, toimintaa on kehitetty osaksi kunnan koulujen pysyviä rakenteita.

Opetushenkilöstön osaamisen lisäämiseen on panostettu ja Tuusulassa toimii kouluissa tutoropettajia, jotka opastavat ja tukevat muita opettajia toiminnallisessa opetuksessa. Toiminnallisuus sekä lasten ja nuorten osallisuus suunnitteluvaiheesta lähtien itse toteutukseen asti ovatkin Liikkuva koulu -toiminnan keskiössä.

Tuusulan liikkuvissa kouluissa nähdään liikkuminen tärkeänä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä. Oppitunneilla istutaan vähemmän, lasten ja nuorten oppimista tuetaan toiminnallisilla menetelmillä, välitunneilla liikutaan ahkerasti ja koulumatkat kuljetaan omin lihasvoimin. Koulujen tavoitteena on lisätä osallistavan ja toiminnallisen toteutustavan avulla lasten ja nuorten liikuntamyönteisyyttä.

Yhteinen välinevalikoima monipuolisiin liikuntahetkiin

Koulujen käytössä on yhteinen liikuntavälineiden valikoima. Yhteisen varauskalenterin kautta on varattavissa esimerkiksi Liikkuva koulu -peräkärry, joka sisältää runsaasti erilaisia monipuolisia liikuntahetkiä mahdollistavia välineitä, lumikenkiä tai vaikkapa opettajien yhteisiin työhyvinvoinnin kohottamishetkiin tarkoitettuja kävelysauvoja. Myös muutama vuosi takaperin hankitut Jopot ovat tuottaneet iloa monien pyöräretkien muodossa. Tuoreimpana hankintana on tehty 35 suksi-, mono- ja sauvaparin hankinta kuluvalle runsaslumiselle ja talviliikuntaan innostavalle talvelle.

Tuusulan monipuoliset liikuntapaikat koulujen käytössä

Tuusulan koulut sijaitsevat alueilla, joissa on lähellä runsaasti liikuntamahdollisuuksia niin luonnossa kuin rakennetuissa sisä- ja ulkoliikuntapaikoissakin. Koulujen pihoilta löytyvät lähiliikuntapaikat ovat aktiivisessa käytössä koulupäivien aikana sekä iltaisin ja viikonloppuisin asukkaiden vapaassa käytössä.

Tuusulan urheilukeskuksen monipuoliset olosuhteet tarjoavat kouluille mahdollisuuden toteuttaa liikuntatunteja useiden eri lajien parissa. Näin talviaikaan urheilukeskuksen hiihtoladut kutsuvat luokkia hiihtämään. Lapsia ja nuoria varten on tehty myös oma hiihtoharjoittelupaikka urheilukeskuksen alueelle, jota luokat käyttävät innokkaasti.

Tuusulan kunta

Vastaa