Akkuja voidaan kehittää jopa biopohjaisista raaka-aineista

LUT-yliopisto on merkittävä toimija akkumetallien tutkimuksessa. Lokakuussa Lappeenrannan kampuksella järjestetään tapahtuma, jossa etsitään tulevaisuuden ratkaisuja kestävämpään akkuteollisuuteen.  Akkuala kasvaa voimakkaasti, kun liikenne sähköistyy ja energian varastointitarve kasvaa. LUT-yliopistolla etsitään ratkaisuja kestävään akkuteollisuuteen. Esimerkiksi tehokas metallikierrätys ei yksin riitä vastaamaan akkujen kasvavaan kysyntään. ”Koska metallien kulutus kasvaa koko ajan, sadankaan prosentin kierrätysaste ei poista uusien metallien … Lue lisää

Väitös: Muodin kestävää kehitystä voidaan edistää vahvistamalla muotiluomusten tekijänoikeussuojaa

Muotiluomuksilla on ollut heikot mahdollisuudet saada tekijänoikeussuojaa. Tämä on mahdollistanut laajamittaisen kopioinnin ja siten edesauttanut ns. pikamuoti-ilmiötä, joka vahingoittaa ympäristöä, ihmisoikeuksia ja kulttuurisia arvoja. Heidi Härkösen tuore oikeustieteellinen väitöstutkimus toteaa tekijänoikeuden olevan yksi niistä useista juridisista keinoista, joilla voidaan edistää muodin kestävää kehitystä. Globaali muoti- ja tekstiiliteollisuus on ollut pitkään kriisissä. Ala on yksi maailman … Lue lisää