Kysely paljastaa: lähikoulu ja lyhyt koulumatka korostuvat asuinpaikkaa valitessa

Ihanteellisen koulumatkan pituus on alle viisi kilometriä ja mieluiten vain kaksi kilometriä. Tämä käy ilmi Parmacon kyselystä. Myös päiväkotimatkan kohtuullisin pituus olisi vastaajien mielestä alle viisi kilometriä. Eniten lapset kulkevat kouluun jalan tai pyörällä. Koulun olisikin siis hyvä sijaita lähellä lapsiperheiden suosimia asuinalueita. Syyslukukausi on alkanut, ja pienet ja isot oppilaat ovat saapuneet koulutielle jatkamaan … Lue lisää

Lapset ovat menettäneet yli kolmanneksen kouluvuodestaan koronapandemialle

Koulujen sulkemiset ja etäopiskelun haasteet ovat johtaneet maailmanlaajuisesti yhteensä 112 miljardin koulupäivän menetykseen. Erot sekä maiden välillä että niiden sisällä ovat hälyttäviä. Maailman lapset ovat menettäneet koronavuoden aikana keskimäärin 74 päivää koulutuksestaan, koska koulut ovat olleet suljettuina eikä etäopiskelu ole ollut kaikille mahdollista. Tämä on yli kolmanneksen tavallisesta, 190 päivän kouluvuodesta, kertoo Pelastakaa Lapset. Pelastakaa … Lue lisää